JUMALAN KRISTITYT SEURAKUNNAT
Uskon pääkohdat (Nro A1)
(Laitos 1.0 19971223-19971223)
Pääkohdat on
tiivistelmä apostolien ensimmäisellä vuosisadalla vahvistamasta raamatullisesta
kannasta. Se esittää Raamatun kannan selvässä ja johdonmukaisessa muodossa. Se
käsittää seitsemän lukua, joiden aiheina ovat jumaluus, pelastussuunnitelma
ihmisen vastuuta koskevat opit, Messiasta koskeva oppi pahan ongelma,
seurakunta ja Jumalan valtakunta. Siihen kuuluu johdanto, jossa käsitellään
nykyisen ja muinaisen kristinuskon välisiä eroavuuksia. Siihen kuuluu myös
liite, jossa käsitellään kolminaisuusoppien kehitystä.
Kristityn
uskon
pääkohdat
Tätä kirjaa ei ole tarkoitettu myyntiin.
Se on valistuskäyttöön tarkoitettu ilmaisjulkaisu.
ISBN 0 646 20506 4
Copyright © 1994,1995,1996,1997
Jumalan kristityt seurakunnat
PO Box 369, WODEN ACT 2606,
AUSTRALIA
Ensimmäinen
laitos elokuussa 1994
Toinen laitos
helmikuussa 1995
Kolmas laitos
kesäkuussa 1996
Neljäs laitos
maaliskuussa 1997
Painaja Union Offset Co. Pty Ltd,
Canberra, Australia
Sisällys
Johdanto
Luku 1. Jumaluus
1.1. Isä
Jumala
1.2. Jeesus,
Jumalan poika
1.3. Pyhä
Henki
1.4. Pyhän
Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan
1.5. Kristuksen,
Saatanan ja hänen joukkionsa suhde Jumalaan
1.5.1. Kristus
Jumalan poikana
1.5.2
Antikristuksen oppi
1.5.3 Jumalan
nimi ja ylivalta
Luku 2. Pelastussuunnitelma
2.1
Ihmiskunnan lankeemus
2.2
Ihmiskunnan pelastus
2.3 Raamattu
innoitettuna totuutena
2.4 Katumus ja
kääntymys
2.5 Kaste
Luku 3. Ihmisen
vastuuta koskevat opit
3.1 Rukous ja
ylistys
3.1.1 Jumala
rukouksen ja ylistyksen kohteena
3.1.1.1
Ylistyksen kohde
3.1.1.2
Rukouksen kohde
3.1.1.3
Yksityinen ja yhteinen rukous toisten puolesta
3.2 Pelastuksen
ja lain välinen suhde
3.2.1 Jumala
on kalliomme
3.2.2 Pelastus
armosta
3.2.3 Lain
mukainen velvoite
3.2.3.1 Miksi
kristityt pitävät lain
3.2.3.2
Kristityt Jumalan temppelinä
3.2.4 Kymmenen
käskyä
3.2.5 Muita
ihmisen käyttäytymistä koskevia lakeja
3.2.5.1
Ruokalait
3.2.5.2
Sapatti
3.2.5.3
Uudetkuut
3.2.5.4
Vuosittaiset juhlapäivät
3.2.5.5
Avioliitto
3.2.6.
Taloudenhoito
3.2.6.1
Jumalaa kohtaan
3.2.6.2 Toisia
kohtaan
3.2.7 Sodankäynti
ja äänestäminen
3.2.7.1
Sodankäynti
3.2.7.2
Äänestäminen
Luku 4. Messiasta
koskeva oppi
4.1 Kristuksen
ennaltaoleminen
4.2 Ristiinnaulitseminen
ja ylösnousemus
4.3 Kristuksen
toinen tuleminen
4.4 Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta
Luku 5. Pahan
ongelma
5.1 Pahan
olemassaolo taivaallisten sotajoukkojen kapinoiduttua
5.2 Ennaltamääräämistä
koskevat opit
5.3 Kuolleiden
olotila
5.4 Kuolleiden
ylösnousemus
5.5
Jumalattomien rangaistus
Luku 6. Seurakunta
6.1 Kuka tai mikä
on seurakunta?
6.2
Seurakuntajärjestys
6.3 Seurakunnan
päämäärät ja tavoitteet
6.4
Pyhittyminen
Luku 7. Jumalan
valtakunta
7.1. Jumalan
valtakunnan perustaminen
7.1.1
Hengellinen valtakunta
7.1.2 Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta
7.1.2.1
Messiaan paluu
7.1.2.2
Israelin kokoaminen
7.1.2.3 Herran
päivä
7.1.3. Jumalan
iankaikkinen valtakunta
7.1.3.1.
Jumalan tuleminen
7.1.3.2 Uusi
maa ja uusi Jerusalem
7.1.3.3
Ihmiskunnan kohtalo
Liite
Johdanto
Seitsemäntoista
vuosisadan ajan kristinusko on ollut sidottuna teologiseen järjestelmään, joka
on perustunut kreikkalaiseen filosofiaan ja uusplatonismiin liittyvään
järjestelmään. Raamatun sanoman yksiyhteisyyden yksinkertaisuus ja ihmisille
julistetun Jumalan ilmoituksen yhtenäisyys molemmissa Testamenteissa on
muutettu ja hämärretty silloin tunnetun maailman hallitsemiseksi ja
alistamiseksi.
Lopputuloksena
oli rakenne, jollaiseksi sen katsottiin tulleen vahvistetuksi Nikean (325
jKr.), Laodikean (n. 366 jKr.), Konstantinopolin (381 jKr.) ja Khalkedonin (451
jKr.) kirkolliskokouksissa. Rakenne muutti käsitystä Jumalasta metafyysiseen
suuntaan ja johti lopulta kolminaisuuteen. Laodikean kirkolliskokous (kaanon
29) kielsi rangaistuksen uhalla myös sapatinvieton ja otti käyttöön hyväksytyt
pakanalliset juhlat aina sunnuntaijumalanpalveluksista joulukuun aurinkojuhlapäiviin
sekä pääsiäisjärjestelmään Vanhan Testamentin pääsiäisen sijasta. Samalla koskettiin myös raamatullisen
järjestelmän ja lain ymmärtämistä koskevaan tulkintaan. Moosekselle annettua
lakia ei enää pidetty toimivana, ja Uuden Testamentin kohtia tulkittiin
uudelleen silloisten pakanallisten käytäntöjen oikeuttamiseksi.
Esimerkiksi
ruokalait katsottiin poistetuiksi soveltamalla väärin Apostolien tekojen 10.
lukua ja muita tekstejä. Vaikutus ihmisten terveyteen oli välitön. Vaikutukset
ympäristölle voitiin havaita todella vasta noin kahden tuhannen vuoden
kuluttua. Ravintoketjun katkeaminen johtuu suurelta osin Raamatun laissa
kiellettyjen ruokien nauttimisesta.
Maaekosysteemien
turmeltuminen näkyy koko laajuudessaan vasta, kun maaperä köyhtyy ja kun
riemuvuosijaksoja ja maaperän sapattivuosia ei noudateta, sillä ne liittyvät
kiinteästi kalenteriin, joka perustuu 19 kuuvuoden kiertoihin. Jo aurinkokalenterin
käyttöönotto hämärsi huomattavasti tietoa säännönmukaisuuksista ja kiertokuluista,
jotka Jumala oli määrännyt luonnon saattamiseksi sopusointuun.
Nykyisellä
kristinuskolla on kaiken kaikkiaan hyvin vähän, jos mitään, yhteistä alkuperäisen
kristinuskon kanssa. Islamin nousun ja islamia vastaan myöhemmin käytyjen
sotien voidaan väittää olleen suoraa seurausta väärästä kristitystä järjestelmästä,
joka on lähtöisin Euroopassa ja Vähässä-Aasiassa kreikkalaisista teologisista
järjestelmistä, jotka harjoittavat Jumalan kolmiyhteisyyteen perustuvaa
kappadokialaista teologiaa ja pyrkivät mystiseen yhtymiseen Jumalan kanssa ja
Jumalana.
Kolmiyhteinen
järjestelmä ei yksinkertaisesti toimi. Lopputuloksena tämän virheellisen opin
noudattamisesta 1700 vuoden ajan on ollut maapallomme joutuminen tuhon
partaalle sekä vainot, joita kohdistetaan ihmisiin, jotka vilpittömästi
koettavat noudattaa Raamatun lakeja.
Tämän teoksen
tarkoituksena on tuoda esiin mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti
Raamatun sekä Jeesuksen ja apostolien johtaman uusitestamentillisen seurakunnan
alkuperäinen sanoma. Tässä esitetyt lausumat epäilemättä kyseenalaistavat ja
kumoavat joitakin pinttyneitä uskomuksia. Teos on kirjoitettu siten, että se on
mahdollisimman pitkälti raamatunviittausten tai mukaelmien sarja, jossa
lainataan niitä tukevaa tekstiä. Sillä tavoin teoksen toivotaan olevan lopulta
yksiselitteisempi ja merkitykseltään selvä. Sikäli kuin on mahdollista, tiettyä
aihetta tuetaan tekstikokoelmalla sen aivan liian yleisen käytännön
välttämiseksi, että tekstejä lainataan irrallaan tai lainatut tekstit ovat virheellisiä.
Jotkin raamatuntekstit ovat yksinkertaisesti väärennöksiä (esim. 1. Joh. 5:7
King James Version; 1. Tim. 3:16 KJV Codex A) tai ne on käännetty väärin (1.
Kor. 15:28 Revised Standard Version jne.; Ilm. 3:14 New International Version
ynnä monet muut), ja ne on laadittu kumoamaan vastakkaisia tekstejä tai
tulkitsemaan tekstejä väärin, jotta ne näyttäisivät irrallaan tarkasteltuina
tukevan kolmiyhteistä ja kappadokialaista järjestelmää.
Kun Messias
tulee jälleen, hän ottaa käyttöön kokonaisuudessaan oikeusjärjestyksen, jonka hän
antoi Moosekselle Siinailla. Jokaisen kristityn velvollisuus on tunnistaa ja
panna täytäntöön Raamatussa säädetty elämänkokonaisuus ja jumalanpalvelusjärjestelmä.
Kristityn velvollisuus on jäljitellä Jeesuksen Kristuksen elämäntapaa ja elää
soveltaen niitä järjestelmiä, jotka Kristus otti käyttöön ja joita hän noudatti
sekä ihmisenä että ennaltaolemisensa aikana. Tämän teoksen tavoitteena on tuoda
esiin koko järjestelmä yhtenäisesti ja selväpiirteisesti, jotta 1700 vuotta
käytössä olleista vääristä järjestelmistä voitaisiin luopua ja alkuperäinen ja
tosi tie voitaisiin tunnistaa ja panna täytäntöön kaikkien ihmisten elämässä
riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet menneisyydessä. Tehtävämme on kutsua
ihmisiä parannukseen ja uuteen elämään.
Luku 1
Jumaluus
1.1. Isä
Jumala
Maailmankaikkeuden
korkein jumalolento on Jumala. Hän on kaikkivaltias, luoja, ja hän ylläpitää
taivaat, maan ja kaiken, mitä niissä on (1. Moos. 1.1; Neh. 9:6; Ps. 124:8;
Jes. 40:26,28; 44:24; Ap. t. 14:15; 17:24-25; Ilm. 14:7). Hän yksin on
kuolematon (1. Tim. 6:16). Hän on meidän Jumalamme ja Isämme ja Jeesuksen
Kristuksen Jumala ja Isä (Joh. 20:17). Hän on Korkein Jumala (1. Moos. 14:18;
4. Moos. 24:16; 5. Moos. 32:8; Mark. 5:7) ja ainoa todellinen Jumala (Joh.
17:3; 1. Joh. 5:20).
1.2. Jeesus,
Jumalan poika
Jeesus on
luomakunnan esikoinen (proototokos) (Kol. 1:15) ja näin ollen Jumalan
luomakunnan alku (arkhe) (Ilm. 3:14). Hän on Jumalan ainosyntyinen (monogene)
poika (Mt. 3:17; Joh. 1:18; 1. Joh. 4:9), joka sikisi Pyhästä Hengestä ja
syntyi neitsyelle Marialle (Lk. 1:26-35). Hän on Kristus eli Messias (Mt.
16:16; Joh. 1:41), jonka Jumala lähetti pelastajaksemme ja lunastajaksemme (Mt.
14:33; Joh. 8:42; Ef. 1:7; Tiit. 2:14). Häntä kutsutaan Korkeimman Jumalan
pojaksi (Mark. 5:7). Hänet on asetettu Jumalan Pojaksi, jolla on valta,
pyhyyden Hengen puolelta ylösnousemuksessa (Room. 1:4). Hänelle annetaan
Daavidin valtaistuin, ja hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen
kuninkuudellaan ole loppua (Luuk. 1:32).
1.3. Pyhä
Henki
Pyhä Henki
(Ap. t. 2:4) on Jumalan olemus tai voima, jonka Kristus lupasi lähettää
valituille (Joh. 16:7). Se ei ole henkilö vaan Jumalan elävän voiman
ulottuvuus. Se on välikappale, jonka avulla me tulemme osallisiksi
jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4), täyttyneinä Pyhästä Hengestä (Ap. t.
9:17; Ef. 5:18), ja olemme näin ollen kaikki Jumalan lapsia (Job 38:7;
Room. 8:14; 1. Joh. 3:1-2) ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa (Room. 8:17;
Gal. 3:29; Tiit. 3:7; Hepr. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1Pet. 3:7). Jumala
antaa sen niille, jotka sitä häneltä pyytävät (Luuk. 11:9-13) ja jotka häntä
tottelevat, ja se pysyy niissä, jotka pitävät Jumalan käskyt (1. Joh. 3:24; Ap.
t. 5:32). Pyhä Henki on puolustaja, joka johtaa Jumalan palvelijat kaikkeen
totuuteen (Joh. 14:16,17,26). Pyhä Henki antaa heille voiman olla todistajina
(Ap. t. 1:8). Se jakaa armolahjat, jotka 1. Kor. 12:7-11 luettelee, ja pitää
huolen siitä, että hedelmiä, jotka Gal. 5:22-23 luettelee, ei anneta
määrämitalla (Joh. 3:34 RSV; Room. 12:6). Se on välikappale, jonka avulla
Jumala voi vihdoin hallita täydellisesti kaikkea (1. Kor. 15:28; Ef. 4:6).
1.4. Pyhän
Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan
Pyhä Henki
vaikuttaa jo ennen kastetta. Henki vetää ihmisen Kristuksen välityksellä
Jumalan puoleen (Hepr. 7:25).
Kasteessa
ihmiselle annetaan Hengen ensi lahja, sillä kuten Room. 8:23 selvästi toteaa, lapseksi
pääseminen tapahtuu vasta, kun ruumis lunastetaan vapaaksi.
Näin ollen
synnymme uudelleen mutta jatkamme päivittäistä Hengessä kasvuamme Jeesuksessa
Kristuksessa, kunnes pääsemme Jumalan kunniaan. Pyhä Henki on totuuden henki
(1. Joh. 4:6, 5:6), ja noudattamalle totuutta kaikin tavoin kasvamme kiinni
Kristukseen, joka on kaikilta osin pää (Ef. 4:15). Pyhä Henki on Jumalan Henki
(Room. 8:14) ja uskon Henki (2. Kor. 4:13), joka tutkii kaiken ja tietää
kaiken (1. Kor. 2:10-11, 12:3 ss).
Näin ollen
Pyhä Henki ei ole kolmiyhteisen Jumalan itsenäinen ilmentymä vaan välikappale,
jonka avulla meistä tulee elohim (Sak. 12:8). Henki antaa Jumalalle
tiedon ajatuksistamme ja koko olemuksestamme. Koska se kulkee Jeesuksen
Kristuksen kautta, joka on välittäjämme ja väliintuleva elohim eli theos (Ps.
45:6-7; Sak. 12:8; Hepr. 1:8-9), Kristuksen on sen avulla mahdollista auttaa,
opettaa ja lohduttaa meitä ja meidän on mahdollista käyttää Jumalan voimaa.
Henki antaa jokaiselle ihmiselle Jumalan haluamat ominaisuudet, jotta ne
hyödyttäisivät ruumista siten, kuin 1. Kor. 12:7-11 esittää.
Henki voidaan
sammuttaa (1. Tess. 5:19), jos sitä laiminlyödään tai sille tuotetaan surua
(Ef. 4:30), ja sen on näin ollen mahdollista kasvaa tai vähetä ihmisessä. Pyhän
Hengen hedelmä on rakkaus, kuten Gal. 5:22 toteaa. Pyhä Henki ei sen vuoksi tule
esiin, jollemme rakasta toisiamme.
Henki on
välikappale, jonka avulla palvomme Jumalaa, kuten Fil. 3:3 toteaa. Se ei voi näin
ollen olla Jumala, joka on palvonnan kohde, eikä siten yhdenvertainen Isän
Jumalan kanssa. Se on voima, joka on Kristuksessa. Kristus on näin ollen Iankaikkinen
Isä (Jes. 9:6), joka on isä monille taivaassa ja maan päällä (Ef.
3:15). Kristuksesta tulee Iankaikkinen Isä valtuutuksen ansiosta.
Kaikki nämä
isän ja lapsen suhteet eli perheet on nimetty Isälle Jumalalle, mistä
syystä me polvistumme Isän Jumalan eteen ja palvelemme häntä (Ef. 3:14-15).
Kristus on luomakunnan
esikoinen eli ensin syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä
on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on
ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa (Kol. 1:16-17).
Mutta Jumala hänet synnytti ja tahtoi, että koko luomakunta on olemassa ja
säilyy Kristuksessa. Sen vuoksi Kristus ei ole Jumala samassa mielessä, kuin
Isä Jumala on Jumala, joka yksin on kuolematon (1. Tim. 6:16) ja joka on
olemassa iankaikkisesti.
Kristityt
kutsutaan tästä maailmasta elämään, joka on palvelua ja antaumusta. Monet ovat
kutsuttuja, mutta harvat valittuja (Matt. 20:16, 22:14). Kristityt ovat
valittuja samalla tavoin, kuin Kristus oli Jumalan valittu (Luuk. 23:35). Kristus
valitsi valitut (Joh. 6:70, 15:16,19) Jumalan ohjaamana (1. Piet. 2:4).
Valituille,
jotka ovat seurakunta eli ekklesia, annetaan tietoa Jumalan salaisuuksista
seurakunnan tukemiseksi. Pyhä Henki on se mekanismi, jonka avulla heille
uskottiin Jumalan salaisuudet ja Jumalan valtakunta (Mark. 4:11). Jumalan
viisaus on salainen ja kätketty (1. Kor. 2:7), jonka Jumalan palvelijat
selittävät (1. Kor. 2:7, 15:51). Jumalan tahto ilmaistaan nimittäin
salaisuutena (Ef. 1:9), jonka Jumala ilmoitti palvelijoilleen ilmoituksessa.
Lisäksi salaisuus ilmenee valittujen suorittamassa Kristuksen taloudenhoidossa.
Paavali kirjoitti
...Olettehan kuulleet siitä
Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän
parhaaksenne. Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin
kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut. Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka
hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta. Sitä ei menneiden sukupolvien
aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen
pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama
oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä
koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen
yhteyteen (Ef. 3:2-6).
1.5. Kristuksen,
Saatanan ja taivaan sotajoukon suhde Jumalaan
Raamatussa on
monia olentoja, joita kutsutaan nimellä Elohim tai Theoi, joka tarkoittaa
jumalia. Kristus oli yksi näistä alemmista olioista, joihin Vanhassa
Testamentissa viitataan sanalla elohim (ks. Sak. 12:8). Kristuksen sanotaan
Uudessa Testamentissa olevan uusi Kointähti hänen palatessaan maan päälle. Hän
jakaa tämän arvoaseman valittujensa kanssa (Ilm. 2:28, 22:16).
Jumalaa
Raamattu pitää Kristuksen Jumalana ja Isänä (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3, 11:31; Ef. 1:3,17; Kol. 1:3; Hepr. 1:1 ss; 1. Piet. 1:3; 2. Joh. 3; Ilm. 1:1,6, 15:3).
Kristus saa elämänsä, voimansa ja valtansa Isän Jumalan käskystä (Joh.
10:17-18).
Kristus
alistaa tahtonsa Jumalan, Isän, tahtoon (Matt. 21:31, 26:39; Mark. 14:36; Joh.
3:16, 4:34). Jumala antoi valitut Kristukselle, ja Jumala on Kristusta suurempi
(Joh. 14:28) ja suurempi kuin kukaan muu (Joh. 10:29). Jumala lähetti siten ainosyntyisen
(monogene) Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän (1. Joh. 4:9).
Kristuksen kunnian kirkastaa Jumala (Joh. 8:54), sillä Jumala on Kristusta
suurempi (Joh. 14:28).
Jumala on
kallio (sur), niin kuin louhos tai vuori, josta kaikki muut louhitaan, ja
piikivi (Joos. 5:2), jolla Israel ympärileikataan, perustava ja vaikuttava syy
(5. Moos. 32:4). Jumala on Israelin kallio, sen turvakallio (5. Moos. 32:15),
kallio, joka oli sen synnyttänyt (5. Moos. 32:18,28-31). 1. Samuel 2:2
osoittaa, että Jumalamme on meidän kalliomme, ikuinen kallio (Jes. 26:4). Kaikki
muut lohkaistaan tästä kalliosta, samoin kuin kaikki Abrahamin jälkeläiset
uskon mukaan (Jes. 51:1-2). Messias lohkaistaan tästä kalliosta (Dan. 2:34,45)
alistamaan kaikki maailman valtakunnat. Jumala on kallio tai pohja,
jolle perusta lasketaan ja jolle Kristus rakentaa kirkkonsa (Matt. 16:18) ja
jolla hän itse lepää. Messias on kulmakivenä Jumalan temppelissä, jossa
valitut ovat Naos eli kaikkein pyhin, Pyhän Hengen tyyssija. Temppelin kaikki kivet louhitaan kalliosta,
joka on Jumala, samoin kuin Kristus, ja ne annetaan Kristukselle, hengelliselle
kalliolle (1. Kor. 10:4), joka on kivi, johon he loukkaavat itsensä ja
kompastuvat (Room. 9:33) muodostaakseen temppelin.
Kristus
rakentaa temppelin, jotta Jumala voisi olla kaikki kaikessa (Ef. 4:6). Jumalan
valtuutuksen nojalla Kristus on kaikki, hän on kaikissa (panta kai en pasin
Kol. 3:11), ja Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken (1. Kor. 15:27)
ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on
Kristuksen ruumis ja hänen täytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää (Ef.
1:22-23). Kun Jumala alisti kaiken hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti
Jumala, joka itse on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken (1. Kor. 15 :27).
Sitten kun
Kristus on alistanut kaikki hänen valtaansa, silloin hän itse, Kristus, alistuu
Jumalan valtaan, joka on saattanut kaiken Kristuksen valtaan, ja niin Jumala
hallitsee täydellisesti kaikkea (panta en pasin 1. Kor. 15:28 ei RSV:n
mukaan). Näin ollen platonistiset opit, jotka pyrkivät sulauttamaan Jumalan ja
Kristuksen kolmiyhteyteen, ovat Raamatun vastaisia. Kristus istuu Jumalan
oikealla puolella, Jumalan ohjeiden mukaan (Hepr. 1:3,13, 8:1, 10:12, 12:2; 1.
Piet. 3:22) ja jakaa Jumalan valtaistuimen, samoin kuin valitut jakavat
Kristukselle annetun valtaistuimen (Ilm. 3:21), joka on Jumalan valtaistuin
(Ps. 45:6-7; Hepr. 1:8) tai Jumala on sinun valtaistuimesi, joka on
käännetty Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan (ks. kommentoidun
RSV:n alaviite).
Jumala,
lähettäjä, on lähettilästä suurempi (Joh. 13:16), sillä palvelija ei ole herraansa
suurempi (Joh. 15:20).
Saatana
haastoi Kristuksen erämaassa, jolloin Saatanan koetus käytännössä alkoi.
Saatana, joka oli Kointähti, Lusifer eli maapallon Valon
kantaja (Jes. 14:12) ja sen holhooja ja opettaja, oli itse asiassa Elohimin
yksi jäsen, joka oli alistettu Isälle Jumalalle.
Kristus oli
tähti, joka oli nouseva Jaakobin keskeltä (4. Moos. 24:17). Mooseksen kirjoissa
ilmoitettiinkin, että yksi Kointähdistä, jonka mainitaan olleen läsnä maapallon
valmistuessa (Job 38:7), yksi Elohimin osa, oli tuleva ihmiseksi Jaakobin ja
Daavidin keskeltä (Ilm. 22:16).
Tämä Elohim,
jonka tunnemme nimellä Jeesus Kristus, ei ollut vielä maapallon Kointähti. Tämä
asema kuului Saatanalle (ks. Jes. 14:12 ja Hes. 28:2-10).
Psalmi 45:7
kertoo, että Kristus oli voideltu Israelin Elohimiksi toveriensa tai
kumppaniensa yläpuolelle. Kristuksella ei kuitenkaan ollut varsinaisesti
Kointähden asemaa, eikä hän ota vastaan siihen kuuluvia tehtäviä ennen toista
tulemistaan. Kristuksen kanssa samassa asemassa ja samoissa tehtävissä ovat
valitut, jotka jakavat hänen luontonsa Kointähtenä sydämissään (2. Piet. 1:19).
Valituille annetun lupauksen mukaan he jakavat tämän vallan Ilmestyskirjan 2:28
mukaisesti.
Saatana oli
Kointähtenä haastanut Korkeimman Jumalan eli Isän Jumalan, kuten Jesaja 14:12
kertoo. Hän koetti nousta eli pystyttää valtaistuimensa, Jumalan valtaistuimen,
Jumalan tähtiä eli Elohimin neuvostoa korkeammalle. Tämä neuvosto on Elohimin
eli jumalien kokous, johon Psalmi 82:1 viittaa. On kiintoisaa havaita, että
Ireneus, joka oli Polykarpoksen, Johanneksen opetuslapsen, opetuslapsi, katsoi,
että Psalmi 82:1 viittasi theoihin eli jumaliin, joihin kuuluvat
myös valitut eli ne, jotka on otettu lapsiksi (Harhaoppeja vastaan,
kirja 3, luku 6, esinikealaisten kirkkoisien englanninkielinen käännös, Nide 1,
s. 419).
Jumalan poikia
on monia (ks. Job 1:6, 2:1, 38:7; Ps. 86:8-10, 95:3, 96:4, 135:5), ja heitä
kutsutaan nimellä Bene Eljon eli Korkeimman pojat. Ihmiskunnan
valitut kuuluvat Jumalan lapsina myös taivaalliseen sotajoukkoon (ks.
Room. 8:14). Jumalan lapsina Kristus ja valitut ovat näin ollen yhtä Jumalan
kanssa Pyhän Hengen välityksellä ja ennaltamäärättyjä maailman luomisesta
alkaen. Kristus luopui vallastaan tullakseen ihmiseksi. Hän ja kaikki valitut
saavat voimassa lapseuden, pyhyyden hengen mukaan ylösnousemuksen kautta (Room.
1:4).
Ap. t. 7:35-39
osoittaa, että Siinailla enkeli puhui Moosekselle ja että tämä enkeli oli Kristus.
Gal. 4:14 Paavali vertaa itseään Jumalan enkeliin ja Kristukseen Jeesukseen.
Myös meistä
tulee arvoasemaltamme enkeleitä (Matt. 22:30) eli isaggelos, enkelien
kaltaisia (ks. Lk. 20:36) ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa (Room. 8:17;
Gal. 3:29; Tiit. 3:7; Hepr. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1. Pet. 3:7). Vanha
Testamentti samaistaa JHVH:n enkelin sekä Jehovaan että Elohimiin (2. Moos.
3:2,4-6, missä Jumala eli Elohim oli enkeli; vrt. Sak. 12:8).
Psalmi 89:6-8
osoittaa, että taivaan pyhillä (qedosim tai qadoshim, jota
käytetään myös ihmisistä) on neuvosto, joka koostuu sisäpiiristä ja
ulkopiiristä. Tämän katsotaan olevan Oikeuden Elohimin taivaallinen neuvosto.
1.5.1. Kristus
Jumalan poikana
Saatana yritti
monin tavoin kiusata Kristusta. Ensinnäkin Saatana kutsui Kristusta Jumalan
pojaksi (Matt. 4:3, 4:6; Luuk. 4:3). Myös pahat henget kutsuivat Kristusta
Jumalan pojaksi (Matt. 8:29; Luuk. 4:41; Mark. 3:11). Saatana yritti saada
Kristuksen todistamaan asemansa Jumalan Poikana osoittamalla voimansa, sillä
olihan Jumala luvannut antaa enkeleilleen käskyn varjella häntä (Ps. 91:11-12).
Saatana jätti mainitsematta missä ikinä kuljet. Kirjoituksia
vääristelemällä Saatana yritti näin ollen riistää Kristuksen hengen.
Kristus ei
missään vaiheessa korjannut Saatanaa tai pahoja henkiä toteamalla, että hän oli
Jumala eikä Jumalan poika. Yksikään paha henki ei itse asiassa yrittänyt
väittää virheellisesti, että Kristus oli Korkein Jumala, ennen kuin vasta hänen
kuoltuaan, jolloin vahvistettiin oppi, jonka mukaan Kristus oli Jumala samalla
tavoin, kuin Isä Jumala oli Jumala. Hänen kuolemansa jälkeen saatettiin siten
liikkeelle harhakäsitys, jonka Kristus olisi kieltänyt elinaikanaan. Jokaisen
kiusauksen tavoitteena oli horjuttaa Kristuksen tottelevaisuutta Jumalalle ja
näin ollen murtaa kirjoitukset. Saatana yritti saada Kristuksen palvomaan
itseään. Hän lupasi Kristukselle maapallon hallitsijuuden, jos
Kristuksen palvoisi häntä.
Kristus ei
kiistänyt hänen oikeuttaan siirtää maailman hallitsijuutta eikä varsinkaan
sitä, että hän oli hallitsija. Sen sijaan Kristus vastasi:
...on kirjoitettu: Herraa,
Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.
Kristus ei
käskenyt Saatanaa palvomaan itseään vaan viittasi sen sijaan lakiin. Kristus ei
väittänyt julistustyönsä missään vaiheessa olevansa Jumala. Hän sanoi olevansa
Jumalan poika. Tästä syystä hänet asetettiin koetteille.
Kuten Matt.
27:43 toteaa,
Hän panee luottamuksensa Jumalaan.
Pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut
olevansa Jumalan Poika.
Juuri tältä kohdin
Kristuksen huuto täytti kirjoitukset Psalmissa 22:1
Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit
minut?
Kristus ei
selvästikään pitänyt itseään Jumalana. On nurinkurista väittää, että hän oli
yhdenvertainen osa sitä osaksi häviämätöntä olentoa, jonka puoleen hän
huusi.
1.5.2 Antikristuksen
oppi
1. Joh. 4:1-2
esittää Antikristuksen opin. Vanha virheetön teksti 1. Joh. 4:1-2 on
ennallistettu lainaamalla Ireneuksen teoksen lukua 16:8 (esinikealaisten
kirkkoisien engalanninkielinen käännös, Nide 1, alav. s. 443).
Tästä te tunnette Jumalan hengen:
Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan
tulleeksi, on Jumalasta, Yksikään henki, joka erottaa Jeesuksen Kristuksen, ei
ole Jumalasta vaan Antikristuksesta.
Sokrates
historioitsija sanoo (VII, 32, s. 381), että katkelman turmelivat ne, jotka
halusivat erottaa Jeesuksen Kristuksen ihmisyyden hänen jumaluudestaan.
Kristus ei
Poikana ole tämä ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3).
Myös kohdassa
Luuk. 22:70 kaikki sanoivat Oletko sinä siis Jumalan Poika?
Hän vastasi Itsepä
te niin sanotte.
Hänet
tunnustettiin Jumalan Pojaksi seuraavissa kohdissa:
Matt. 27:54, jossa ihmiset sanovat Tämä oli
todella Jumalan Poika!
Mark. 1:1 sanoo ilosanoman kertovan Jeesuksesta
Kristuksesta, Jumalan Pojasta.
Luuk. 1:35 toteaa, että lapsi, joka syntyy, on
pyhä ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.
Sen
tajuaminen, että Kristus on Jumalan Poika, on ilmoitus Jumalalta.
Simon Pietari vastasi: "Sinä
olet Messias, elävän Jumalan poika." Jeesus sanoi hänelle: "Autuas
olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri,
vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Matt. 16:16-17)
Myös Matteus
11:27 toteaa:
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni.
Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä. eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se,
jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Näin ollen Isä
osoittaa ilmoituksen yksittäisille ihmisille ja antaa heidät Kristukselle, joka
sitten ilmoittaa heille Isän.
1.5.3 Jumalan
nimi ja ylivalta
Ei ole
epäilystäkään siitä, että Isä on yksi ja ylin. Sananlaskujen 30:4-5 ilmoittaa
Jumalan nimen ja sen, että hänellä on poika.
Kuka on
noussut taivaaseen ja palannut sieltä?
Kuka on
koonnut käsiinsä tuulen?
Kuka
viittansa sisään kietonut vedet?
Kuka
pannut paikoilleen maan ääret?
Mikä on
hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä.
Jumalan
[ELOAH] jokainen sana on tulessa koeteltu: hän on niiden kilpi, jotka häneen
turvaavat.
Hänen
sanoihinsa älä lisää mitään - hän vaatii sinut tilille, ja petoksesi tulee
julki.
Raamattu
tulkitsee itseään, ja Jumalan nimi saadaan suoraan selville kysymyksestä
johdattelemalla, ja on selvää, että tämä olento ei ole Isän ja Pojan yhdistelmä
vaan että hänellä sitä vastoin on poika.
Uudessa
Testamentissa todetaan lisäksi selvästi, että palvonnan kohde on Isä. Kristus
varoitti samarialaista naista, Joh. 4:21, että tulisi aika, jolloin Isää ei
voitaisi rukoilla naisen vuorella (Samariassa) eikä Jerusalemissa. Hän sanoi
kuitenkin selvästi, Joh. 4:23,
Tulee aika - ja se on jo nyt -
jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat
Isää hengessä ja totuudessa.
Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.
Kristus
osoittaa Isän, ei itsensä, olevan palvonnan kohde. On näin ollen jumalanpilkkaa
väittää, että on rukoiltava korotettua Kristusta, vääristelemällä Joh. 3:14,
jonka mukaan Ihmisen Poika oli korotettava, niin kuin Mooses oli nostanut
käärmeen korkealle autiomaassa. Ristiinnaulitsemisen tarkoitus oli, että
ihmisellä olisi iankaikkinen elämä, eikä se, että Kristuksesta tulisi palvonnan
kohde, kuten väärin väitetään. Tämän väärän oletuksen perusteella väitetään
väärin myös, että kristityt palvovat Kristuksen ruumista ja verta
ehtoollisella.
Eloah on
Vanhan Testamentin ja temppelin Jumala sekä Jeesuksen Kristuksen Jumala Uudessa
testamentissa. Jerusalemin temppeli oli Eloah'n temppeli (Esra 4:24;
5:2,13,15,16,17; 6:3,5,7,8,16,17; 7:23). Hän oli Israelin Eloah (Esra 5:1;
7:15), taivaan suuri Eloah (Esra 5:8,12). Hän oli se, jolle uhrattiin temppelissä
(Esra 6:10), joka oli hänen nimensä tyyssija (Esra 6:12). Hän käski temppelin
rakennettavaksi (Esra 6:14) ja papit huolehtimaan jumalanpalveluksesta (Esra
6:18) ja tekemään hänen tahtonsa (Esra 7:18). Laki on taivaan Eloah'n laki
(Esra 7:12, 14). Niiden, jotka tuntevat Eloah'n lain, on opetettava se niille,
jotka eivät sitä tunne (Esra 7:25), ja tuomioiden on oltava Eloah'n lakien
mukaisia (Esra 7:26). Tämä olento on Isä, joka on yksiyhteinen Eloa ja Korkein
Jumala, Messiaan ja kaikkien Jumalan lasten Isä.
Luku 2
Pelastussuunnitelma
2.1 Ihmiskunnan
lankeemus
Ihmiskunta
luotiin Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisekseen (1. Moos. 1:26-27). Aadam ja Eeva
kirottiin heidän tottelemattomuutensa vuoksi (1. Moos. 3:16-19). Tämän kapinan
vuoksi synti ja sen seurauksena kuolema tulivat koko ihmiskunnan osaksi (1.
Kor. 15:22; Room. 5:12).
2.2 Ihmiskunnan
pelastus
Jumala ei
halua kenenkään tuhoutuvan (2. Piet. 3:9). Jotta ihmiskunta voisi välttää
synnin rangaistuksen eli kuoleman, Jumala laati pelastussuunnitelman, johon
kuuluu uhrina hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus (Joh.
3:16). Suunnitelmassa on toisiaan seuraavia elonkorjuita, joiden esikoisena on
Kristus niiden joukosta, jotka ovat kuolleet (1. Kor. 15:20).
Pelastussuunnitelmaa kuvastavat Raamatun vuosittaiset juhla-ajat (3. Moos. 23).
2.3 Raamattu
innoitettuna totuutena
Kristus sanoi On
kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka
lähtee Jumalan suusta'. (Matt. 4:4; Luuk. 4:4). Raamattu tunnetaan nimellä
kirjoitukset ja kirja (Dan. 10:21), ja sen tarkoituksena on ihmiskunnan
pelastus ja Jumalan voiman näyttäminen (2. Moos. 9:16; Room. 9:17). Pelastuksen
välikappale on Jeesus Kristus (Room. 10:11), josta on ennustettu kirjoituksissa
alkaen Mooseksesta ja profeetoista (Luuk. 24:27), ja profetiat ovat
kirjoituksia (Matt. 26:56; Room. 1:2). Jokainen kirjoitus on syntynyt
Jumalasta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja
kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee
täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä (2. Tim. 3:16).
Kristuksen ja
apostolien aikana kirjoituksilla tarkoitettiin Vanhaa Testamenttia (Matt.
21:42; Mark. 12:10; Ap. t. 17:2). Vanha Testamentti on kirjoitus, jonka
sanotaan olevan Jumalan Hengen synnyttämä eli innoittama, 2. Tim.
3:16. Uusi Testamentti nivoutuu Vanhaan Testamenttiin. Se ei korvaa Uutta
Testamenttia.
Vanha
Testamentti kirjoitettiin muinaisina aikoina meille opiksi, jotta saisimme
siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa (Room. 15:4). Eksytys johtuu niiden
kirjoitusten huonosta tuntemisesta (Matt. 22:29; Mark. 12:24). Beroialaiset
(eli berealaiset) tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki sanottu paikkansa.
Tämä oli heidän avarakatseisuutensa mitta (Ap. t. 17:11). Raamatun koko kuva
koostuu kirjoituksen kaikista osista, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle
(Jes. 28:10). Kirjoitukset osoittavat, että Jeesus oli Messias eli Kristus (Ap.
t. 18:28). Kristus, Pyhän Hengen avulla, avaa kaikkien valittujen, ensiksi
apostolien, mielet, ymmärtämään kirjoitukset (Luuk. 24:45).
Vanhan
Testamentin kirjoitusten on käytävä toteen (Matt. 26:54,56; Mark. 12:10,
14:49), eikä niitä voi tehdä tyhjiksi (Joh. 10:35). Monet kirjoitukset
koskivat Kristusta, ja ne kävivät toteen hänessä, tai ne käyvät toteen
Kristuksessa hänen toisessa tulemisessaan (Ilm. 1:7, 12:10, 17:14, 19:11-21),
joka tapahtuu voimassa ja kirkkaudessa (Matt. 24:30).
2.4 Katumus
ja kääntymys
Jumala
edellyttää, että elääkseen eli saadakseen iankaikkisen elämän ihmiskunta kääntyy.
Ellei se käänny, se on tuhon oma (Luuk. 13:3,5).
Kristus
lähetettiin kutsumaan ihmiskunta kääntymykseen (Luuk. 11:32). Kristus aloitti
julistuksensa Johannes Kastajan vangitsemisen jälkeen (Matt. 4:12). Johanneksen
vangitseminen sattui aikaan, joka seurasi Vanhan Testamentin pääsiäistä vuonna
28 jKr.(Joh. 3:22-24, 4:12), joka seurasi Johanneksen julistustyön alkamista
Tiberiuksen viidentenätoista vuotena (Luuk. 3:1). Tästä lähtien Jeesus julisti Kääntykää,
sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! (Matt. 4:17). Kristus antoi
opetuslapsilleen käskyn julistaa kääntymyksen evankeliumia ja antoi heille
vallan ajaa ihmisistä pahoja eli saastaisia henkiä (Mark. 6:7,12; Luuk.
10:1,17-20).
Kääntymyksen
opetettiin olevan edellytys synnin (tai pahuuden) pois pyyhkimiseksi (Ap. t.
8:22), jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan, niin että hän lähettäisi
Kristuksen, meille ennalta valitsemansa Voidellun (Ap. t. 3:19-20).
Jumala oli
pitkään sietänyt tällaista jumalattomuutta, joksi sitä nimitettiin, mutta
Kristuksen jälkeen hän vaatii kaikkia ihmisiä tekemään parannuksen, sillä hän
on määrännyt heitä varten tuomion päivän (Ap. t. 17:30). Siten hän saattoi
kääntymyksen pakanoiden ulottuville (ks. myös Ap. t. 15:3).
Parannuksesta
ja Jumalan puoleen kääntymisestä alkean katuvan syntisen on sitten tehtävä
tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy (Ap. t. 26:20).
Efesoksen
seurakuntaa kehotettiin kääntymään ja muistamaan, mistä se oli langennut, ja
tekemään ensi ajan tekoja (Ilm. 2:5). Samoin Pergamonin seurakuntaa kehotettiin
kääntymään (Ilm. 2:16). Sama koski Tyatiran seurakuntaa (Ilm. 2:21-22), jossa
luopiot heitettiin samaan vuoteeseen väärien uskonopettajien kanssa. Myös
Sardeksen seurakuntaa kehotettiin tekemään parannus, tai Kristus tulisi kuin
varas ja yllättäisi heidät hetkellä, jota he eivät aavistaisi (Ilm. 3:3).
Jokaista, jota Kristus rakastaa, hän nuhtelee ja kurittaa. Hän vaatii heitä
(tässä tapauksessa laodikealaisia) luopumaan penseydestään ja tekemään
parannuksen (Ilm. 3:19). Kääntymys koskee näin ollen jatkuvasti kaikkia Jumalan
seurakuntia, ja se on kaikkien vastuulla (Jaak. 5:19-20).
2.5 Kaste
Kristukselle
annettiin kaikki valta hänen ylösnousemuksensa jälkeen (Matt. 28:18). Hän käski
opetuslapsiaan menemään ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen
kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 28:19). Ja
opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä Kristus käski heidän noudattaa.
Siten hän olisi heidän kanssaan kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt.
28:20).
Kääntymystä on
seurattava kaste Pyhän Hengen lahjan antamiseksi (Ap. t. 2:38). Pyhää Henkeä ei
voi saada, ellei ihminen tee parannusta ja saa kastetta, mikä merkitsee
uudestisyntymistä. Jollette synny
uudesti, ette pääse Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:3,5). Kääntymys on kasteen ja
Pyhän Hengen saamisen edellytys. Näin ollen lapsikasteen voidaan päätellä
olevan Raamatun vastainen. Kääntymyksen korostettiin olevan kasteen edellytys
Johannes Kastajan julistuksessa, joka edelsi Pyhän Hengen kastetta Kristuksessa
(Mark. 1:4,8). Johannes totesi, että Kristus kastaisi Pyhällä Hengellä ja
tulella, tarkoittaen sitä, joka ei käänny (jota kutsutaan ruumeneksi)
(Luuk. 3:16-17). Pyhä Henki annetaan Jumalan käskystä. Pyhä Henki tulee
ihmisen, kun sitä koskeva pyyntö esitetään kätten päälle panemisella. Henki
annetaan siten työn jokaista puolta varten. Pyhä Henki toimii jo ennen kastetta
suhteessa jokaiseen yksittäiseen ihmiseen. Henki vetää valitun Jumalan puoleen
Kristuksen välityksellä (Hepr. 7:25). Hengen ensi lahja annetaan ihmiselle kasteessa,
ja Room. 8:23 toteaa selvästi, että lapseksi pääseminen tapahtuu vasta,
kun ruumis lunastetaan vapaaksi. Näin ollen me synnymme uudesti, mutta
jatkamme päivittäistä Hengessä kasvuamme Jeesuksessa Kristuksessa, kunnes
pääsemme Jumalan kunniaan.
Tämä Pyhän
Hengen antaminen kasteessa on se vesi pelastuksen lähteestä, jonka
Jumala lupasi profeettojensa kautta (Jes. 12:3). Tämä Pyhän Hengen vesi oli
Jumalan Jaakobille antama lupaus, josta Jes. 44:3 kertoo. Herra Jumala on
elävän veden lähde (Jer. 2:13, 17:13; myös Sak. 14:8). Tämä on elävän veden
virta (Ilm. 22:1). Kristus, puhuessaan Hengestä (Joh. 7:39), sanoi, että hänestä
kumpuaa elävä vesi (Joh. 4:10-14, 7:38 vrt. Jes. 21:3, 55:1, 58:11; Hes.
47:1). Israel puhdistuu hengellisesti vedellä, Hes. 36:25, joka on elämän vesi
eli Pyhä Henki. Valitut saavat tätä vettä lahjaksi (Ilm. 22:17).
Luku 3
Ihmisen vastuuta koskevat opit
3.1 Rukous
ja palvominen
3.1.1 Jumala
rukouksen ja palvonnan kohteena
3.1.1.1 Palvonnan
kohde
Valittujen
ensisijainen oppi ja tärkein tunnus on ja on aina ollut ehdoton yksijumalisuus
ja usko Jeesuksen Kristuksen alisteiseen suhteeseen. Me emme kumarra mitään
muuta Elohimia kuin Jumalaa (2. Moos. 34:14; 5. Moos. 11:16), tai muuten me
tuhoudumme (5. Moos. 30:17-18). Jumalan antama ensimmäinen käsky on
Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden
maasta. Sinulla ei saa olla muita
jumalia (elohim). (2. Moos. 20:2)
Tämä
tarkoittaa muita jumalia, jotka voivat tulla Isän Jumalan sijaan tai hänen
valtuutuksestaan riippumatta.
Meidän on
rakastettava Herraa, Jumalaamme, ja palveltava häntä koko sydämestämme ja koko
sielustamme, eli koko olemuksellamme, niin Herra antaa sateet ajallaan ja antaa
meille sadon ja karjallemme laitumen. Toisin sanoen meillä on aina kylliksi
syötävää (5. Moos. 11:13-15). Mutta meillä on uusi liitto, jossa Herra
vahvistaa lakinsa meidän sisimpäämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on meidän
Jumalamme, ja me olemme hänen palvelijoitaan, ja me rukoilemme häntä
ja pidämme hänen lakinsa koko olemuksellamme (Hepr. 8:10-13).
Meidän on
kumarruttava rukoilemaan Herraa Jumalaamme (5. Moos. 26:10; 1. Sam. 1:3,
15:25). Tämä Jumala on ainoa todellinen Jumala, joka on Isä Jumala.
Iankaikkisen elämän edellytys on, että me tunnemme hänet ja hänen poikansa
Jeesuksen Kristuksen (Joh. 17:3). Me tunnustamme Herran nimen kunnian; me
kumarrumme Herran pyhän kirkkauden eteen (Ps. 29:2, 96:9). Koko maa kumartuu
hänen eteensä ja laulaa hänen nimensä kiitosta (Ps. 66:4). Tämä on profetia, ja
se käy toteen. Kaikki kansat, jotka hän on tehnyt, tulevat kumartamaan häntä ja
vapisevat (Ps. 96:9) hänen edessään, kunnioittaen hänen nimeään, sillä hän
yksin on Jumala (Ps. 86:9-10), Herra meidän luojamme. Hän on meidän Jumalamme
ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee (Ps. 95:6-7). Hän
on pyhä (Ps. 99:5,9). Se, ketä me kumarramme, ilmenee myös kahdesta merkistä,
jotka yhdessä Jumalan olemusta koskevan ymmärryksen kanssa ovat perustana
valittujen sinetöinnille. Nämä kaksi merkkiä ovat:
Sapatti (ks. 2. Moos. 20:8,10,11; 5. Moos. 5:12), joka on merkkinä meidän ja
Jumalan välillä, joka pyhittää meidät (2. Moos. 31:12-14); sekä
Vanhan Testamentin pääsiäinen. Vanhan Testamentin pääsiäinen on merkki
tai sinetti, jossa pääsiäinen, ks. 2. Moos. 13:9, 16, mukaan lukien happamattoman
leivän juhla, on Herran lain merkki (5. Moos. 6:8) ja merkki Israelin
lunastuksesta (5. Moos. 6:10), jonka piiriin kuuluvat Uuden Testamentin mukaan
kaikki, jotka ovat Kristuksessa (Room. 9:6, 11:25-26).
Nämä lain
merkit, sapatti ja Vanhan Testamentin pääsiäinen, on erityisesti tarkoitettu
varjelemaan ihmisiä epäjumalanpalvelukselta (5. Moos. 11:16). Nämä molemmat
merkit muodostavat Herran valittujen käteen ja otsaan painetun sinetin, ja ne
ovat Pyhän Hengen kanssa perustana 144.000 valitun sinetöinnille viimeisinä
päivinä, Ilm. 7:3. Ne johdattavat pyhien päivien lepoon.
Kristus sanoi Herraa,
Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella (Matt.
4:10; Luuk. 4:8). Raamatun mukaan kunnioitus ilmenee näin ollen palvelemisena.
Jumalan
palveleminen noudattamalla ihmisten tekemiä käskyjä on turhaa (Matt. 15:8-9).
Isä haluaa nimittäin ihmisten rukoilevan häntä hengessä ja totuudessa (Joh.
4:21-24). Sillä me olemme todellisia ympärileikattuja, ja me rukoilemme Jumalaa
hengessä ja kunniassa Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 3:3). Koko vanhinten
neuvosto, mukaan lukien Kristus, osoittaa kunnioitustaan Jumalalle, joka loi
kaiken ja jonka tahdosta ne luotiin ja ovat olemassa (Ilm. 4:10). Kristuksen
käskystä, sekä laissa (2. Moos. 20:3) että ilmestyksessä, me kumarramme Jumalaa
(Ilm. 22:9).
3.1.1.2 Rukouksen
kohde
Ihmiskunta
rukoilee Herraa Jumalaa (Ps. 39:12, 54:2), joka kuulee. Mitä tahansa te
rukoillen pyydätte, sen te saatte, jos teillä on uskoa (Matt. 21:22). Kristus
oli ihmiskunnalle esimerkkinä rukouksesta, joka osoitetaan hänen Jumalalleen ja
meidän Jumalallemme, joka on Isä (Luuk. 6:12). Esimerkki siitä, miten on
rukoiltava, on annettu Isä meidän -rukouksessa, joka antaa käsityksen
Kristuksen rukouksen rakenteesta (Luuk. 11:2-4).
Valittujen ja
pappien ensisijaisena tarkoituksena on rukous sekä sanan palveleminen (Ap. t.
6:4). Vanhimpien neuvostolle annetaan velvollisuudeksi pyhien rukousten
valvominen (Ilm. 5:8).
3.1.1.3 Yksityinen
ja yhteinen rukous toisten puolesta
Yhteinen ja
yksituumainen rukous on apostolien asettama esimerkki (Ap. t. 1:14). Sitä
noudatti koko seurakunta (Ap. 12:5).
Rukous ei
tapahdu ainoastaan seurakunnan puolesta vaan myös niiden puolesta, joilla on
intoa mutta muttei valoa ja jotka eivät alistu Jumalan vanhurskauteen. Sillä
Kristus on lain loppu (eli tarkoitus), ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen,
joka uskoo (Room. 10:1-4).
Rukous antaa
apua. On sopivaa kiittää siunauksista, jotka on saatu vastauksena moniin
rukouksiin, esittämällä kiitos monin rukouksin (2. Kor. 1:11). Rukouksen on
tapahduttava Hengen antamin voimin (Ef. 6:18). Sen on oltava kestävää rukousta
(Kol. 4:2-4), ja se auttaa seisomaan lujina totuudessa ja vanhurskaudessa (Ef.
6:14).
Vanhurskaan
rukous on vaikutuksiltaan voimallinen. Uskon rukous parantaa sairaat ja
varmistaa synnin anteeksisaamisen. Sen vuoksi me tunnustamme syntimme
toisillemme ja rukoilemme toistemme puolesta, jotta me parantuisimme (Jaak.
5:15-16).
3.2 Pelastuksen
ja lain välinen suhde
3.2.1 Jumala
on kalliomme
Jumala on
kalliomme, voimamme ja pelastuksemme, johon me turvaudumme (Ps. 18:1-2). Me
luotamme häneen emmekä pelkää (Jes. 12:2). Pelastuksen tunteminen on Kristuksen
ja profeettojen ansiota (Luuk. 1:77). Tämä tieto annetaan seurakunnalle, jossa
Jumalan salaisuudet on uskottu pyhien huostaan (1. Kor. 4:1). Pelastaja nousee
juutalaisten keskuudesta (Joh. 4:22), mutta pelastus annetaan Kristuksessa
niille, jotka rukoilevat Jumalaa hengessä ja totuudessa (Joh. 4:23-24). Mitään
muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko
taivaankannen alla (Ap. t. 4:12). Näin ollen pelastus annettiin evankeliumissa,
joka on Jumalan voima, ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin
juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Evankeliumissa Jumalan vanhurskaus
ilmestyy uskosta uskoon, sillä uskosta vanhurskas saa elää (Room. 1:14-17).
Jumala ei tarkoittanut, että ihmiskunta saisi osakseen vihan vaan että se
pelastuisi Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tess. 5:9).
Jumalan mielen
mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka johtaa pelastukseen (2. Kor. 7:10).
Näin ollen evankeliumi on totuuden sana ja siis pelastuksen evankeliumi, jonka
ansiosta katuja saa sinetikseen Pyhän Hengen (Ef. 1:13). Pelastus saadaan
pyhistä kirjoituksista eli Raamatusta. Jumalan innoittamina kirjoitukset voivat
opastaa katuvaista pelastukseen, jos hän uskoo Jeesukseen Kristukseen (2. Tim.
3:15-16). Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on
kuuliaisuus. Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli
iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle
kuuliaisia (Hepr. 5:8-9).
Näin ollen
hänet on kerran uhrattu synnin tähden, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei
enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat (Hepr. 9:28).
Pelastus on näin ollen kaikille yhteinen ja pyhille kertakaikkisesti annettu
(Juud. 3). Ilmoitusta, jonka Jumala antoi Jeesukselle Kristukselle ja edelleen
Johannekselle, ei seurannut enää uutta ilmoitusta. Kaikki, mitä ihmiskunnan
pelastukseen tarvitaan, on Raamatussa. Pelastus ja valta ja kunnia kuuluvat
Jumalalle, ja hän on ilmoittanut sen palvelijoilleen Kristuksen välityksellä,
eikä sitä tule muuttaa (Ilm. 22:18-19).
Pyhien
lopullinen sinetöinti tapahtuu näin ollen Pyhän Hengen avulla, ja se perustuu
Jumalan lakiin, sellaisena kuin se on ilmoitettu Raamatussa Vanhasta
Testamentista ja lain ilmoittamisesta lähtien.
Kristus antoi
lain ilmestyen Siinailla liiton eli läsnäolon enkelinä, Jahven enkelinä. Hän
sanoi, että
... laista ei häviä yksikään
kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin
kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn vaikkapa
kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa
vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan
taivasten valtakunnassa suureksi ... (Matt. 5:18-19).
Kristus ei
näin ollen millään tavoin vähentänyt lakia. Hän noudatti lakia ja käski ihmisiä
tekemään samoin. Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä
lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan
tulemaan sinne (tai jokainen tunkeutuu sinne väkisin) (Luuk. 16:16).
Mutta laista ei häviä piirtoakaan,
ennemmin katoavat taivas ja maa (Luuk. 16:16-17).
Laki annettiin
Mooseksen välityksellä, mutta sitä ei noudatettu (Joh. 7:19). Ne, jotka ovat
tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas,
jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla (Room. 2:12),
sillä synti merkitsee laittomuutta eli lain rikkomista (1. Joh. 3:4).
Ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, ja lain käskyjen noudattaminen on
ympärileikkauksen mitta. Se, joka noudattaa lakia, on ympärileikattu
sydämeltään, kun taas se, joka on ympärileikattu eikä noudata lakia, on kuin
epäuskoinen. Ne, jotka ovat juutalaisia, ovat niitä, jotka noudattavat lakia
sydämellään ja ovat juutalaisia sisäisesti. Kuitenkin ne, jotka sanovat itseään
juutalaisiksi, vaikka eivät ole, joutuvat tuomioon (Ilm. 3:9) ja joutuvat
kumartumaan maahan pyhien jalkojen edessä. (Tämä maahan kumartuminen on
käännetty myös rukoiluksi, ja sitä käytetään Kristuksesta ja
valituista).
Laki on pyhä,
ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä (Room. 7:12). Näin ollen laki ei tuota kuolemaa,
vaan synti, joka on lain rikkomus, joka toimii kussakin ihmisessä (Room. 7:13).
Laki on
hengellinen, mutta ihmiskunta on turmeltunut, synnin orjaksi myyty (Room.
7:14). Todella kääntynyt ihminen iloitsee Jumalan laista sisimmässään (Ps.
119:1 ss; Room. 7:22). Laki nimittäin johtaa ihmisen Kristuksen luo, joka on
lain loppu (Room. 10:4). Jos Henki johtaa ihmistä, hän ei ole lain alainen
(Gal. 5:18). Ei siksi, että se hävittää lain, vaan siksi, että sen avulla on
mahdollista noudattaa lakia, niin että ihminen haluaa sitä sisimmässään ja
toimii oikein, koska se on osa olemustamme (Hepr. 8:10-13). Jumalan lakia noudatetaan
uskossa eikä teoin (Room. 9:32). Käskyjen totteleminen on välttämätön edellytys
sille, että ihminen voi säilyttää Pyhän Hengen, joka pysyy niissä, jotka
pitävät Jumalan käskyt (1. Joh. 3:24; Ap. t. 5:32). Näin ollen on mahdotonta
olla kristitty ja rakastaa Jumalaa ja Kristusta noudattamatta lakia. Tähän
kuuluu välttämättä sapatin pitäminen, kuten neljännessä käskyssä säädetään.
3.2.2 Pelastus
armosta
Jumalan armo
on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meidät
hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti,
oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan
toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
kirkkauden ilmestymistä (Tiit. 2:11, ks. Marshall's RSV Interlinear
Greek-English New Testament). Kristus on näin ollen suuren Jumalan, meidän
pelastajamme, kunnian ilmestyminen (Tiit. 2:10). Armo on näin ollen Jeesuksen
Kristuksen toiminnan tuote.
Jumalan voima
varjelee seurakunnan uskossa, niin että se saavuttaa pelastuksen, joka on
valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana (1. Piet. 1:5). Uskon lopputulos on
sielun pelastus. Profeetat profetoivat pelastuksesta mutta eivät tienneet
Messiaan aikaa eivätkä henkilöä ennustaessaan hänen kärsimyksestään ja hänen
sitä seuraavasta kirkkaudestaan (1. Piet. 1:9-10).
Synti tuli
maailmaan Aadamin kautta ja hallitsi Aadamista Moosekseen asti. Kuolema oli
synnin seuraus (Room. 5:12). Synti oli olemassa ennen lain antamista
Moosekselle (Room. 5:13). Näin ollen lain seuraukset olivat tiedossa Aadamista
lähtien, sillä synnistä ei pidetä kirjaa, missä lakia ei ole. Armo on siten
tullut ylenpalttiseksi, koska ihminen on lunastettu synnistä ja laista. Missä
synti on tullut suureksi, lain alla, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room.
5:15-21). Yhden ihmisen kuuliaisuuden ansiosta monet tulevat vanhurskaiksi
armosta, joka hallitsee vanhurskauden avulla iankaikkiseen elämään voidellussa
Jeesuksessa (Room. 5:20-21).
Mikään
kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa (Room. 8:1). Laki
on siis täyttynyt meissä, jotka elämme Hengen mukaista elämää (Room. 8:4).
Henki
johdattaa ihmiset omiin pyrkimyksiinsä (Room. 8:5). Lihan pyrkimykset sotivat
Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua
(Room. 8:7). Lihalliset, kääntymyksen vastaiset pyrkimykset tunnistaa niiden
vihollisuudesta Jumalan lakien noudattamista kohtaan.
Sen Henki,
joka herätti Kristuksen kuolleista, asuu kristityssä ja tekee hänet eläväksi
hänessä asuvan Henkensä voimalla (Room. 8:11). Kaikki, joita Jumalan Henki
johtaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8:14), ja tämä tapahtuu Jumalan armosta.
Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus (Joh. 1:17). Me
huudamme siis Abba eli Isä, ja saamme saman lapsen
oikeuden (Room. 8:15), joka annettiin veljellemme Jeesukselle Kristukselle.
Laki ei
itsessään saa aikaan vanhurskautusta. Ihminen tulee vanhurskaaksi uskomalla
Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:16). Hän elää elämänsä uskoen Jumalan Poikaan
(Gal. 2:20). Lain vaikutuksesta me kuolemme vapaaksi laista elääksemme
Jumalalle (Gal. 2:19). Me emme kuitenkaan tee tyhjäksi Jumalan armoa lakia
noudattamalla, koska laki ei tee meitä vanhurskaiksi (Gal. 2:21). Me pidämme
lain, koska Henki ohjaa meitä ja laki seuraa Jumalan luonnosta, jonka olemme
pukeneet päällemme ja josta me olemme osallisia (2. Piet. 1:4), samoin kuin
Kristus.
Meitä ei
pelasta laki vaan Jeesuksen Kristuksen armo (Ap. t. 15:11). Synti ei ole enää
valittujen herra, sillä he eivät ole lain vaan armon alaisia ja Jumalan orjia
(Room. 6:14,15). Me emme kuitenkaan tee syntiä rikkomalla lakia, koska me
olemme Jumalan ja vanhurskauden emmekä synnin orjia ja olemme tulleet koko
sydämestämme kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi meidät on
uskottu (Room. 6:17-18). Meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, on tehty
eläviksi Kristuksen kanssa armosta (Ef. 2:5). Meidät on herätetty yhdessä
Kristuksen kanssa, ja meillekin on annettu paikka taivaassa, niin että Jumala
voi osoittaa kaikille tuleville aikakausille armonsa ja hyvyytensä laajuuden ja
runsauden Kristuksen Jeesuksen kautta (Ef. 2:6-7). Meidät on nimittäin
pelastettu armosta uskon kautta. Tämä ei ole lähtöisin ihmisestä, vaan se on
Jumalan lahja, eikä se perustu tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä (Ef.
2:9). Näin ollen me noudatamme lakia Jumalan Hengen kautta armosta.
3.2.3 Lain
mukainen velvoite
Lakia, joka ei
häviä ja jota ei muuteta, kuten olemme nähneet, on jatkuvasti noudatettava
(Matt. 5:18; Luuk. 16:17). Juutalaiset eivät noudattaneet sitä Kristuksen
aikana asianmukaisesti (Joh. 7:19), sillä perinnäissäännöillään (Matt.
15:2-3,6; Mark. 7:3,5,8-9,13) silloiset juutalaiset opettajat muuttivat sen
taakaksi eli ikeeksi uhmaten Jumalaa (Ap. t. 15:10).
Edellä
mainitun perusteella Jumalan käskyjä on jatkuvasti velvollisuus noudattaa. Laki
on olemassa eikä häviä ennen ihmisen olemassaolon aikojen loppua.
3.2.3.1 Miksi
kristityt pitävät lain
Kristityt
pelastaa armo eikä laki. Minkä vuoksi on sitten varmaa, että he tunnustavat ja
pitävät lain? Sen vuoksi että:
Jumalan
laki seuraa hänen luontoonsa kuuluvasta hyvyydestä.
Jumalan laki
on seurausta Jumalan luonnosta, ja se pysyy näin ollen voimassa iankaikkisesti,
koska Jumala itse on muuttumaton, olemukseltaan Hyvä suurimman hyvyyden
keskipisteenä. Kristus sanoi (Mark. 10:18): Miksi sanot minua hyväksi?
Ainoastaan Jumala on hyvä tai Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On
vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä (Matt.
19:17). Jumalan hyvyys johtaa jokaisen meistä kääntymiseen (Room. 2:4). Jumalan
luonto on muuttumaton hyvyys. Taivaallinen sotajoukko on osallinen hänen
luonnostaan. Näin ollen siitä tulee vakaa jumalallisessa luonnossa ja
hyvyydessä.
Tällä tavoin
Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (aioonas)(Hepr. 13:8).
Tulemalla osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4) valitut tulevat
osaksi jumalallista, Melkisedekin, pappeutta, joka on luovuttamaton (aparabaton)
eli ikuisesti muuttumaton (aioona) (Hepr. 7:24). Kristus pystyy
pelastamaan kaikilta osin ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen kauttaan (ks.
Hepr. 7:25 Marshall's Greek-English Interlinear). Hän ei ole
kuitenkaan palvonnan kohde eikä Jumala, joka käskee tahtonsa mukaan.
Jumalan lakia
noudatetaan uskossa eikä teoin (Room. 9:32). Meillä on uusi liitto,
jossa Herra panee lakinsa sisimpäämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on
meidän Jumalamme, ja me olemme hänen palvelijoitaan palvoen häntä
ja pitäen hänen lakinsa koko olemuksellamme (Hepr. 8:10-13). Ulkoiset merkit
eivät näin ollen ole mitään. Meidät ympärileikkaa Jumalan käskyjen
noudattaminen sisimmässämme (1. Kor. 7:19) kristittyinä ja hengellisen Israelin
jäseninä. Nämä ovat niitä, jotka vihastuttavat lohikäärmeen pitämällä Jumalan
käskyt. Jumalan käskyjen pitäminen tuo heidät esille vainoissa (Ilm. 12:17).
Nämä ovat niitä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja kestävät (Ilm. 14:12).
3.2.3.2 Kristityt
Jumalan temppelinä
Pyhät ovat
Jumalan temppelin eli pyhäkkö, naos, ja Jumalan Henki asuu heissä. Jos
joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa hänet turmioon. Jumalan
temppeli on nimittäin pyhä, ja tämä temppeli olemme me (1. Kor. 3:16-17). Tästä
syystä kristittyjen velvollisuuksiin kuuluu pitää oma ruumiinsa terveinä
Jumalan hengen astioina. Jumala on nimittäin sanonut, että hän asettuu meidän keskellemme
ja vaeltaa meidän mukanamme ja on oleva meidän Jumalamme. Meidät on pidettävä
pyhinä ja erotettuina. Jumala on oleva meidän Isämme, ja me olemme hänen
lapsiaan (2. Kor. 6:16-18 lainaa löyhästi joitakin VT:n tekstejä: 3. Moos.
26:12; Hes. 37:27; Jes. 52:11; 2. Sam. 7:14).
Tästä syystä
kristityn ei tulisi ryhtyä epäuskoisten aisapariksi (2. Kor. 6:14). Hänen tulee
puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten
pyhittää elämänsä kokonaan hänelle (2. Kor. 7:1). Heidät on näin ollen valittu
ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää heidät ja he uskovat totuuteen (2.
Tess. 2:14). Totuus on näin ollen välttämätön hengen terveydelle, ja se on
valittujen merkki. Tästä kehityksestä havaitaan, että Raamatun yleisillä
laeilla on erityinen merkitys ja tarkoitus. Jumalan temppelin mittaaminen
tapahtuu näiden lakien mukaan (Ilm. 11:1).
3.2.4 Kymmenen
käskyä
Seurakunta on
sitoutunut noudattamaan kymmentä käskyä, jotka 2. Moos. 20:1-17 ja 5. Moos.
5:6-21 luettelevat.
Ensimmäinen
käsky on
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin
sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Isä Jumala on
ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3), eikä mikään elohim ole hänen edellään tai
hänen kanssaan yhdenvertainen. Ei ole luvallista palvoa tai rukoilla mitään
muuta olentoa, mukaan lukien Jeesusta Kristusta.
Toinen käsky
on
Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan
jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on vesissä
alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä Herra, sinun Jumalasi, olen
kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan
isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta minä
osoitan armoni niille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.
Näin ollen on
luvatonta tehdä mitään näköiskuvia tai muita kuvia käytettäviksi
uskonnollisissa menoissa tai kuva-aiheissa. Kirkon on näin ollen kiellettyä käyttää
tunnuksena krusifiksia.
Käskyt itse
ovat osa uskonnollisen järjestelmän tunnusmerkistöä, ja ne ovat kaikki näin
ollen vakiintuneita.
Kolmas käsky
on
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä
Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.
Herran Jumalan
nimi antaa vallan, eikä tämä laki näin ollen koske ainoastaan yksinkertaista
kiroilua vaan käsittää kirkon vallan väärinkäytön sekä kaikki ne, jotka
väittävät toimivansa Jumalan ohjauksesta Jeesuksen Kristuksen kautta.
Neljäs käsky
on
Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se. Kuutena
päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi; mutta seitsemäs päivä on Herran,
sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun
poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään
muukalainen, joka asuu kaupungissasi; Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan
ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi.
Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Seitsemännen
päivän sapatti on näin ollen välttämätön uskolle. Kukaan kristitty ei voi
palvella Jumalaa kunnioittamatta sapattia, joka tunnetaan nykyisessä
kalenterissa lauantaina. Jonkin toisen kuin seitsemännen päivän määrääminen
pyhäpäiväksi ei ainoastaan riko tätä käskyä, vaan siitä tule itse epäjumalanpalveluksen
tunnus, koska se on Jumalan nimenomaan ilmaiseman tahdon ulkopuolella. Se on
kapinallinen teko ja siten verrattavissa noituuteen (1. Sam. 15:23). Kun
neljättä käskyä tulkitaan yhdessä toisen käskyn kanssa, kyse on
epäjumalanpalveluksesta. Sama vaikutus on sellaisen kalenterin käyttöönotolla,
jossa kosketaan viikon kiertokulkuun.
Nämä neljä
ensimmäistä käskyä määräävät ihmisen suhteen Jumalaan, ja ne kuuluvat lain
ensimmäiseen ja tärkeimpään osioon, joka on Rakasta Herraa sinun Jumalaasi,
koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi (ja koko voimallasi Mark.
12:30). Tämä on käskyistä suurin ja tärkein (Matt. 22:37-38).
Näiden
käskyjen uskollisesta noudattamisesta ja kaikkien niiden vastaisten toimien
välttämisestä on seurauksena ehdoton samaistuminen Jumalaan.
Toinen suuri
käsky on
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä
suurempaa käskyä
ei ole (Matt. 22:39; Mark. 12:31).
Toinen suuri
käsky on ilmaistu suhteissa, joista säädetään kymmenen käskyn kuudessa
viimeisessä käskyssä, jotka liittyvät ihmisyyteen.
Viides käsky
on
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää
kauan siinä maassa, jonka
Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
Perheyksikkö
on kansan perusrakenne ja ilmentää asenteita, jotka esiintyvät laajemmassa
uskonnollisessa rakenteessa.
Kuudes käsky
on
Älä tapa.
Kristityt
tuomitaan korkeamman lain mukaan, joka kieltää vihastumasta veljeensä. Vihan
pito on väkivallan tekemistä lähimmäistäsi kohtaan. Jokainen, joka on
vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka
sanoo veljelleen: 'Sinä hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se,
joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut Gehennan (haudan eli helvetin) (Matt.
5:22).
Seitsemäs
käsky on
Älä tee aviorikosta.
Kristityt
tuomitaan korkeamman lain mukaan, joka kieltää himoitsemasta toista henkilöä,
joka ei ole heidän puolisonsa (Matt. 5:28).
Kahdeksas
käsky on
Älä varasta.
Varastaminen
tekee väkivaltaa lähimmäisellesi ja rikkoo suhteesi Jumalaan.
Yhdeksäs käsky
on
Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.
Vanhurskaus ja
oikeudenmukaisuus ovat viime kädessä samoja käsitteitä, sillä ne ilmaistaan
hepreassa samalla sanalla. Näin ollen kristitty ei voi olla vanhurskas olematta
oikeudenmukainen. Oikeuden vääristäminen todistamalla valheellisesti haittaa
kristityn pelastusta.
Kymmenes käsky
on
Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen
vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä
mitään, mikä on hänen.
Himoitseminen
on tapahtumaketju, joka asettaa aineelliset tavarat tai sukupuolisuhteen
Jumala-suhteen yläpuolelle. Se on tässä mielessä epäjumalanpalvelusta. Se tekee
jostakin toisesta asiasta halun kohteen ja rikkoo toisia käskyjä. Tässä
mielessä käskyt kulkevat kehässä, sillä himoitseminen edeltää muiden käskyjen rikkomista,
ja lain jonkin puolen rikkominen rikkoo näin ollen sitä kokonaisuudessaan.
Synti ei näin ollen ole suhteellinen asia. Synti on lain rikkomus. Kristus
antoi selityksen lain todellisesta merkityksestä, Matt. 5:21-48, ja selitti
seuraavat kohdat: 2. Moos. 20:13, 5. Moos. 5:17, 16:18 ja myös Luuk. 12:57-59.
Kaikkien
vanhempien on alinomaa teroitettava käskyt lastensa mieleen. Ne on sidottava
merkiksi käteen, ja niitä on pidettävä tunnuksena otsalla (ajatuksin ja teoin),
ja ne on kirjoitettava kodin ovenpieliin (5. Moos. 7:7-9).
3.2.5 Muita
ihmisen käyttäytymistä koskevia lakeja
3.2.5.1 Ruokalait
Ruokalait
esittää 3. Moos. 11:1-47 ja 5. Moos. 14:4-21. Ne perustuvat ihmiskehon asianmukaisen
terveydentilan vaalimiseen, ja ne ovat vankkumattomien fyysisten periaatteiden
mukaisia. Käskynä on olla pyhä, ja kehosta on tehtävä Pyhän Hengen kelvollinen
astia. Ruokalaeilla on vankka tieteellinen perusta. 5. Moos. 12:16 kieltää
veren nauttimisen, ja 3. Moos. 3:17 kieltää sen yhdessä rasvan syömisen kanssa.
Mitään itsestään kuollutta tai petojen raatelemaa ei saa syödä (Hes. 44:31).
Hedelmien syömiseen liittyvät kiellot hedelmiä koskevissa laeissa esittää 3.
Moos. 19:23-26. Näillä laeilla on hengellisiä vaikutuksia.
3.2.5.2 Sapatti
Sapatti on
pidettävä seitsemäntenä päivänä (ks. 2. Moos. 20:8-11; 5. Moos. 5:12-15), sillä
se on Herran nimenomainen käsky ja yksi kymmenestä käskystä. Nämä ovat kaikkia
ihmisiä sitovia iankaikkisia ja loukkaamattomia käskyjä. Sapatti on pyhä. Sitä,
joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistaan kuolemalla, ja hänet poistetaan
kansansa keskuudesta (2. Moos. 31:14-15). Se on ikuinen liitto Israelin kansan
kanssa, ja se on ikuisesti merkkinä heidän ja Jumalan välillä, ja siitä hänet
tunnistaa luojaksi (2. Moos. 31:15-16). Kaikki kristityt ovat hengellinen
Israel, ja kaikkien pakanoiden on määrä lopulta liittyä Israelin kansaan.
Sapatti on sen vuoksi merkkinä Jumalan ja hänen kansansa välillä ikuisesti.
Sapatin pyhyyden loukkaamista seuraava rangaistus on kuolema, joka johtuu Pyhän
Hengen ja toisen ylösnousemuksen hylkäämisestä (ks. Ilm. 20:5). Sapatti on ilon
päivä, ja sitä on noudatettava Herran pyhäpäivänä. Se ei ole kevytmielisen
nautinnon vaan pyhän kokouksen päivä (Jes. 58:13-14). Silloin ei saa tehdä
työtä eikä kantaa kantamusta (Jer. 17:21-22).
Meidän
Herramme piti sapatin läpi koko elämänsä (Mark. 6:2). Apostolit noudattivat
sapattia (ja juhla-aikoja), ja myös meidän on noudatettava sapatteja. Herra
ennallistaa sapatin, uudenkuun päivät ja juhla-ajat lain nojalla Messiaan
tuhatvuotisessa valtakunnassa viimeisinä päivinä ja rankaisee kansoja, jotka
eivät niitä noudata (Jes. 66:22-23; Sak. 14:16-19).
3.2.5.3 Uudetkuut
Laissa
määrätään, että uudenkuun päiviä on noudatettava (4. Moos. 10:10, 28:11-15; 1.
Aik. 23:31; 2. Aik. 2:4, 8:13, 31:3). Kaupankäynti on tänä aikana keskeytettävä
samalla tavoin kuin sapattina (Aam. 8:5). Israel noudatti uudenkuun päiviä
(Jes. 1:13-14; Esra 3:5; Neh. 10:33; Ps. 81:3; Hoos. 2:11), samoin kuin seurakunta
vuosisatojen varrella. Seurakunta noudatti uudenkuun päiviä sekä sapattia ja
juhla-aikoja (Kol. 2:16). Uudenkuun päivät katsotaan sapatiksi Messiaan palauttamassa
järjestelmässä (Jes. 66:23; Hes. 45:17, 46:1.3.6).
3.2.5.4 Vuosittaiset
juhla-ajat
Vuosittaisista
juhla-ajoista määrää 3. Moos. 23:1-44 ja 5. Moos 16:1-16. Nämä vuosittaiset
juhla-ajat kuvastavat Herran pelastussuunnitelmaa. Juhla-ajat ovat seuraavat:
Pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla
Helluntai
Uudenvuodenjuhla
Suuri sovituspäivä
Lehtimajanjuhla
Viimeinen suuri päivä.
Ne ovat
pakollisia, ja niihin liittyy erityisiä velvollisuuksia, koska ne ovat Jumalan
ja hänen kansansa välisiä merkkejä. Juhla-aika katsotaan sapatiksi.
3.2.5.5 Avioliitto
Avioliitto on
pyhä säätämys. Se edustaa Kristuksen ja seurakunnan suhdetta Jumalan
alaisuudessa (Ilm. 19:7,9). Tämän vertauksen selittää Matt. 22:2-14. Se on
hengelliseen alttiuteen perustuva kehittyvä suhde Kristuksen kanssa (Matt.
25:10). Lopullisen sovituksen jälkeen avioliitto lakkaa olemasta. Avioliitto
tehtiin ihmistä varten, eikä se ole taivaalliselle sotajoukolle tarkoitettu
säätämys (Matt. 22:30). Kun noustaan kuolleista, ei näin ollen oteta vaimoa
eikä mennä vaimoksi (Mark. 12:25). Tämä tapahtuu silloin, kun heidät katsotaan
kelvollisiksi pääsemään seuraavaan aikakauteen ylösnousemuksen kautta. He ovat
silloin yhdenvertaisia enkelien kanssa ja Jumalan lapsia (Luuk. 20:34-36).
Avioliitto on
näin ollen ihmisille tarkoitettu säätämys ja lakkaa olemasta, kun luomistyön
inhimillinen vaihe on saatettu päätökseen. Aadamin luomisesta alkaen säätämys
vahvistettiin siten, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
niin että he tulevat yhdeksi lihaksi (1. Moos. 2:24).
Vaimosta tulee
vaimo liiton nojalla, ja Herra haluaa liitosta jumalallisia jälkeläisiä. Herra
vihaa avioeroa, joka on veriteko (Mal. 2:16). Mooses salli avioeron, mutta
kristityt eivät saa hylätä vaimoaan muun syyn kuin haureuden tähden (Matt.
5:31-32). Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako (Matt.
19:3-12). Jos puoliso, joka ei usko, suostuu asumaan uskovan puolison kanssa,
avioliitto on pidettävä voimassa (1. Kor. 7:10-16).
3.2.6. Taloudenhoito
3.2.6.1 Jumalaa
kohtaan
Taloudelliset
velvollisuudet Jumalaa kohtaan esittää 5. Moos. 12:5-19. Jokaisen kristityn velvollisuus on tukea seurakunnan
toimintaa. Periaate on johdettu kymmenyksestä, joka annetaan pappien ja
leeviläisten kautta Jumalalle Israelin valloituksesta lähtien (5. Moos. 12:9-14),
ja se edeltää temppeliä. Temppelivero kerättiin sovituspäivänä. Maksu otettiin
käyttöön, kuten Neh. 10:32 esittää. Työ jatkuu Messiaan tuhatvuotista
valtakuntaa perustettaessa (Mal. 3:1-6). Jumala määrää kansan kääntymään
puoleensa, Mal. 3:7, jolloin hänkin kääntyy heidän puoleensa. Kääntyminen
tapahtuu tekemällä Jumalan työtä ja rahoittamalla tämä työ kymmenyksin (Mal.
3:7). Kymmenysten maksamatta jättäminen samaistetaan Jumalalta riistämiseen
(Mal. 3:8-10).
Yhteisesti
noudatettuna kymmenysten maksaminen varmistaa, että Jumalan työ voi jatkua ja
Jumala varmistaa vastaavasti maan hedelmät (Mal. 3:10-12).
Seurakunnan
vastuu Jumalaa kohtaan on ollut voimassa apostolien päivistä, vaikka sitä ei
ole aina noudatettu tai saarnaajat ovat luopuneet siitä vapaaehtoisesti (2. Kor
12:13-18). Kristus lähetti nimittäin vanhemmat kaksittain, ja sen seurakunnan,
jossa he tekivät työtä, oli määrä elättää heitä työssään (Luuk. 10:1-12). Ne,
jotka ovat temppelin palveluksessa, ja evankeliumin julistajien tulee saada
elantonsa evankeliumista (1. Kor. 9:13-14). Seurakunnan velvollisuutena on
tukea niitä, jotka tekevät työtä opettajina ja sananjulistajina kokopäiväisesti
(1. Tim. 5:17-18; vrt. 5. Moos. 24:14-15).
Kymmenykset
ovat Jumalalle otollisia, paitsi jos nimenomaisesti sanotaan, että ne ovat
epärehellistä tuottoa tai uhreja epäjumalille (1. Kor. 10:27). Kymmenyksiä
maksetaan seurakunnalle, jotta se voisi tukea niitä joukkoonsa kuuluvia, jotka
elävät puutteessa (1. Tim. 5:9-10,16).
Kymmenykset on
kerättävä paikallisseurakunnan tasolla, ja kymmenys kymmenyksestä on maksettava
pääseurakunnalle, kuten 4. Moos. 18:26 ja Neh. 10:37-39 säätävät. Esikoisia
koskeva laki edellyttää pikaista maksua (2. Moos. 22:29). Ensimmäisen sadon
parhaat hedelmät on tuotava Jumalan eteen heti juhla-aikojen alussa; ja
erityisesti elonleikkuujuhlan eli lehtimajanjuhlan ensimmäisenä iltana
(2. Moos. 23:19). Myös esikoinen on Herralle pyhitetty (4. Moos. 18:15-18).
3.2.6.2 Toisia
kohtaan
Se, joka ei
huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on
epäuskoista pahempi (1. Tim. 5:8).
Kristitty ei
saa sortaa ketään eikä pidättää kenenkään palkkaa (5. Moos. 24:15). Hänen on
maksettava kaikki, minkä on jäänyt velkaa, ja sapattivuotena hänen on annettava
anteeksi samanuskoisten velat (5. Moos. 15:1-3; Neh. 10:31).
Juhla-aikojen
kymmenyksistä on säännöksiä lukuisissa teksteissä. Toista kymmenystä ei saa
käyttää kotona, vaan paikassa, jonka Herra valitsee (5. Moos. 12:17-19).
Sapattikierron
kolmantena vuotena kymmenykset on maksettava köyhien avustamiseksi (5. Moos.
14:28, 26:12). Kolmannen kymmenyksen vuodet sattuvat vuosiksi 1994-95, 2001-02,
2008-09, 2015-16, 2022-23, 2030-31. Pyhä vuosi 2030-31 on uuden
riemuvuosikierron eli uuden vuosituhannen ensimmäinen vuosi, jolloin on
maksettava kolmannet kymmenykset. Tämä perustuu riemuvuosiin, jotka
sattuivat vuosiksi 27-28 ja 77-78, ks. Hes. 1:1. Kolmannen kymmenyksen
velvollisuudesta voidaan luopua tai poiketa seurakunnan säännösten mukaan
niillä alueilla, joilla sosiaaliturvajärjestelmä on asianmukainen.
Sapattivuosi
on vuosi, jolloin maa, viinitarhat ja hedelmätarhat voivat levätä, jotta köyhät
ja villieläimet saisivat syödäkseen (2. Moos. 23:10-11). Sapattivuodet sattuvat
pyhiksi vuosiksi 1998-99, 2005-06, 2012-13, 2019-20, 2026-27 ja riemuvuosi vuodeksi
2027-28.
Joka köyhää
armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon (San. 19:17). Hän
ei koe puutetta (San. 28:27), ja hänellä on myös aarre taivaassa (Mark. 10:21).
Jumala pystyy huolehtimaan siitä, että sinä voit huolehtia jokaisesta hyvästä
teosta, paitsi täyttämällä pyhien tarpeet myös saamalla yhä useammat kiittämään
Jumalaa (2. Kor. 9:6-12).
3.2.7 Sodankäynti
ja äänestäminen
3.2.7.1 Sodankäynti
Pyhät ovat
Korkeimman Jumalan pappeja. Kristityn on kiellettyä riistää toisen henkeä (2.
Moos. 20:13; Matt. 5:38-48; Luuk. 6:27-36). Jos Kristuksen palvelijat
kuuluisivat maailmaan, he taistelisivat, etteivät joutuisi maailman
vallanpitäjien käsiin (Joh. 18:36). Vaikka he elävät tässä maailmassa, he eivät
taistele tämän maailman tavoin (2. Kor. 10:3). Valittujen taisteluaseilla on
Jumalan antama voima tuhota linnoituksia (2. Kor. 10:4). Kristittyjen
velvollisuus on näin ollen tukea maansa hallitusta ja ponnistella rukouksessa
ja rehdissä kuuliaisuudessa kansansa hyvinvoinnin puolesta, jotta Jumala voimallaan
suojelisi heitä.
3.2.7.2 Äänestäminen
Kristittyjen
on ylläpidettävä maansa lakeja, jollei tämä ole suorassa ristiriidassa Raamatun
lain kanssa. Missä kristittyjen on lain nojalla pakko äänestää, kristityt
voivat kantaa todistusta äänestämällä sikäli, kuin se ei ole Raamatun
periaatteiden vastaista. Johtajien valitsemisesta äänestämällä kertovat 5.
Moos. 1:9-14 ja lopun ajan eli tuhatvuotisen valtakunnan profetia, Hoos. 1:11.
Osallistuminen poliittiseen taisteluun katsotaan sodankäynnin jatkeeksi.
Luku 4
Messiasta koskeva oppi
4.1 Kristuksen
ennaltaoleminen
Jeesuksen
Kristuksen hengelliseen olemukseen perustuu hänen ennaltaolemisensa. Hän oli
olemassa luomistyön alusta alkaen (Joh. 1:1), ja hän oli luomakunnan esikoinen
(Kol. 1:15) ja näin ollen Jumalan luomakunnan alku (Ilm. 3:14). Hän oli olento,
jota kutsutaan Vanhassa Testamentissa Jahven enkeliksi, Läsnäolon tai Liiton
enkeliksi. Hän oli enkeli, joka toi Israelin Egyptistä ja Punaisen meren läpi.
Hän oli pilven enkeli ja enkeli, joka puhui Moosekselle Siinailla (Ap. t.
7:35-38). Hän oli El Bethel eli El, Jumala eli Jumalan huoneen ylipappi (1.
Moos. 28:17,21-22, 31:11-13; Hepr. 3:1). Kristus oli HaElohimin enkeli (1.
Moos. 31:11-13). Hän nimitti elohimiksi hänen elohimiansa (Ps. 45:6-7), joka
oli Isä Jumala. Hän oli herransa luottamuksen arvoinen pojan ominaisuudessa,
niin kuin Mooses oli luottamuksen arvoinen "kaikissa hänen huoneensa
asioissa" (Hepr. 3:2), mutta palvelijan ominaisuudessa.
Kristus tuli
tähän maailmaan, että hän todistaisi totuuden puolesta (Joh. 18:37). Hänen
valtakuntansa on vielä tuleva maan päälle. Hänet oli valittu jo ennen maailman
perustamista, ja aikojen lopulla hänet on tuotu julki meitä varten (1. Piet.
1:20).
4.2 Ristiinnaulitseminen
ja ylösnousemus
Kristus
lähetettiin maailmaan pelastamaan ihmiskunta ottamalla pois maailman synnin
(Matt. 1:21, 9:6; Mark. 3:28) kuin karitsa (Ilm. 5:6-8). Hänet teurastettiin
maailman luomisesta alkaen Jumalan yliluonnollisen ennaltatietämisen mukaan
(Ilm. 13:8).
Jollei
ihmiskunta usko, että Kristus on Messias, se kuolee synteihinsä (Joh. 8:24).
Kristus kuoli
meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet
herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu (1. Kor.
15:3-4), ja hän ilmestyi yli viidellesadalle veljelle (1. Kor. 15:5-6). Kristus
oli jo kuollut ennen viikon ensimmäistä päivää, jota kutsutaan sunnuntaiksi
(Joh. 20:1; katso myös kyseenalainen Mark. 16:9-10, huomaa aikamuoto: oli
noussut). Hänen todettiin olleen Joonan merkin mukaisesti maan povessa
kolme päivää ja kolme yötä (Matt. 12:39-40; katso myös Luuk. 24:6-8).
Kristus oli
ristiinnaulittuna (Matt. 27:32-50; Mark. 15:24-37; Luuk. 23:33-46; Joh.
19:23-30) noin kolmannesta hetkestä, ts. klo 9:stä aamulla (Mark. 15:25),
yhdeksänteen hetkeen, ts. klo 3:een iltapäivällä (Mark. 15:33) nisan-kuun 14.
päivänä. Todisteet eivät kerro, tapahtuiko tämä paalussa vai myöhemmin
kehitetyllä T:n muotoisella ristillä. Tästä huolimatta ristiä ei katsota uskon
symboliksi, koska se on peräisin muinaisesta ei-kristillisestä taikauskosta.
Kristus
ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista (Mark. 16:6). Ylösnoustuaan hän nousi
oman Isänsä ja meidän Isämme luo, oman Jumalansa ja meidän Jumalamme luo (Joh.
20:11-18). Hän istuu Jumalan oikealla puolella, ja hänelle on alistettu
enkelit, vallat ja voimat (1. Piet. 3:22).
Kristus antoi
seurakunnalle apostolien välityksellä voiman antaa synnit anteeksi ja kieltää
anteeksiannon (Joh. 20:22-23).
4.3 Kristuksen
toinen tuleminen
Kristus tuli
ensin uhrina synneistä lunastamiseksi. Hän ei tullut ensin Messias-Kuninkaana,
ja tämän hänen juutalaiset aikalaisensa ymmärsivät väärin. He odottivat
valloittajakuningasta (Matt. 27:11,29,37; Luuk. 23:2-3, 37-38; Joh. 19:14-16). Jotkut
tunnustivat hänet kuitenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta Israelin Kuninkaaksi
(Joh. 1:49, 12:13-15) täyttäen siten profetian (Sak. 9:10).
Jeesus tulee
jälleen voimassa taivaan sotajoukot mukanaan (Matt. 25:31) Kuninkaana Messiaana
(Ilm. 17:14). Hänen tulemisensa näkyy selvästi salamana taivaissa (Matt.
24:27). Hän tulee hallitsemaan voimassa yhdessä ylösnousseiden pyhien kanssa
(Ilm. 20:4).
Hän surmaa
tullessaan vääryyden ihmisen (2. Tess. 2:8) ja sitten maailman vallat.
Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden
petollisia tunnustekoja ja ihmeitä (2. Tess. 2:9). Tämä uskosta luopuminen
lähetetään Jumalan temppelin ylle, koska he eivät ole rakastaneet totuutta,
joka olisi pelastanut heidät. Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he
uskoisivat valheeseen, koska he eivät pitäneet kiinni uskosta ylipäänsä (2.
Tess. 2:10-12). Herra tuhoaa langenneen järjestelmän suunsa henkäyksellä ja
tulemisensa kirkkaudella (2. Tess. 2:8).
4.4 Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta
Kristus
perustaa ylösnousseiden pyhien kanssa maapallolle tuhatvuotisen valtakunnan (Ilm.
20:3-4). Saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi ja suljetaan manalan pimentoihin
eli tartarouhun, missä langenneet enkelit ovat (2. Piet. 2:4). Pyhät,
jotka mestattiin Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja ne, jotka
eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen
merkkiä otsaansa eivätkä käteensä, heräävät eloon ja hallitsevat yhdessä
Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Ilm. 20:4). Tämä on ensimmäinen ylösnousemus
(Ilm. 20:5). Muut kuolleet eivät herää eloon, ennen kuin tuhat vuotta on
täyttynyt (Ilm. 20:5). Tämä on toinen eli yleinen ylösnousemus.
Tämän
tuhatvuotisen jakson aikana Kristus perustaa uudelleen valtakunnan Siinailla
antamiensa Raamatun lakien mukaan. Tämä alkaa siitä päivästä, kun hän seisoo
Öljymäellä (Sak. 14:4,6 ss). Kansat sotivat Jerusalemia vastaan, ja ne tuhotaan
(Sak. 14:12). Kaikki jäljellä olevat kansoista menevät vuosi vuodelta
rukoilemaan Herraa Sebaotia ja viettämään lehtimajanjuhlaa (Sak. 14:16). Sapatit,
uudetkuut ja juhla-ajat ovat pakollisia, ja laki lähtee Jerusalemista. Ne
kansat, jotka eivät lähetä edustajiaan Jerusalemiin lehtimajanjuhlaan, eivät
saa sadetta (Sak. 14:16-19).
Kun tuhat
vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vapaaksi johtamaan harhaan kaikki
maailman kansat (Ilm. 20:7-8). Ne kokoontuvat jälleen taisteluun, mutta ne
tuhotaan tulella (Ilm. 20:9); ja sitten tuhotaan Saatana. Sen jälkeen tapahtuu
yleinen ylösnousemus ja tuomio (Ilm. 20:13-15).
Luku 5
Pahan ongelma
5.1 Pahan
olemassaolo taivaallisten sotajoukkojen kapinoiduttua
Saatana
syöstiin taivaasta kapinan synnin takia, joka on epäjumalanpalvelusta (tai
noituutta, kuten 1. Sam. 15:23 toteaa), koska se pyrkii vahvistamaan tahdon,
joka on yhdenvertainen Isän Jumalan kanssa tai sen yläpuolella. Saatana pyrki
saattamaan itsensä yhdenvertaiseksi Korkeimman eli Isän Jumalan kanssa.
Toisaalta Kristus ei pyrkinyt saattamaan itseään yhdenvertaiseksi Jumalan
kanssa vaan alisti tahtonsa (Joh. 4:34).
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta
hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui
omastaan.
Hän otti orjan muodon ja tuli
ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja
oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut
hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman (Fil. 2:6).
Näin ollen
Jumala korotti hänet kuuliaisuuden vuoksi, koska hän ei pyrkinyt olemaan hänen
vertaisensa eikä pyrkinyt syöksemään Jumalaa valtaistuimeltaan, kuten kolmas elohim
ja bene elohim olivat pyrkineet tekemään.
Kristus sanoi,
Luuk. 10:18, nähneensä, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. Saatana
veti kolmanneksen enkeleistä eli taivaan tähdistä (Ilm. 12:4). Nämä enkelit
syöstiin Saatanan kanssa maan päälle (Ilm. 12:9). Tätä hävitystä kuvaa hävitys,
johon viittaavaa raamatunkohta on Ilm. 8:10, jossa kolmas enkeli osoittaa
jälleen taivaallisen sotajoukon Tähden aiheuttaneen hävityksen, joka hävittää luomakunnasta
kolmanneksen. Kapina hävitti taivallisen sotajoukon. Taivaallinen sotajoukko on
Jumalan asuinsija taivaassa. Kapinan vaikutuksesta tästä asuinsijasta
poistettiin kolmannes, ja maan järjestelmä pilkkaa Jumalan ja hänen
asuinsijansa eli taivaassa asuvien nimeä (Ilm. 13:6). Näin ollen Jumala asuu
sekä taivaallisessa asuinsijassa, joka on taivaallinen sotajoukko, että myös
valituissa, jotka ovat Jumalan maallinen asuinsija.
5.2 Ennaltamääräämistä
koskevat opit
Jumala avaa
Kristuksen välityksellä, Pyhän Hengen avulla, kaikkien valittujen mielen
apostoleista alkaen ymmärtämään kirjoitukset (Luuk. 24:45). Kristus puhui
vertauksin, jotta ne, jotka eivät olleet valittuja, eivät ymmärtäisi. Muuten he
kääntyisivät ja pelastuisivat (Matt. 13:10-17), ennen kuin joutuisivat tuomiolle.
Jumala on armollinen eikä tahdo, että kukaan hukkuu. Näin ollen hänen jumalallisen
ennaltatietämisensä mukaan jokaista kutsutaan hänen tarkoituksensa mukaisesti.
Ne, jotka hän on edeltäkäsin valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman
Poikansa kaltaisiksi, niin että hän olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.
Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on
kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt
vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. Mitä voimme tästä
päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (Room.
8:28-31).
5.3 Kuolleiden
olotila
Kuolleiden
olotila on hiljaisuus (Ps. 115:17) ja pimeys (Ps. 143:3). Ikuisesti olemassa
olevaa sielua ei ole olemassa. Jokaisen kohtalo on sama (Saarn. 9:3). Kuolleet
eivät tiedä mitään (Saarn. 9:5).
Joillakin
muinoin kuolleilla ei ole ylösnousemusta (Jes. 26:14; ks. Companion Biblen
huomautukset ja interlineaariset Raamatut).
Kuolleita
pyhiä sanotaan nukkuviksi tai poisnukkuneiksi (ks. Matt.
9:24; Joh.
5.4 Kuolleiden
ylösnousemus
Jumala tekee
ihmeitä kuolleille, ja ne, jotka ovat kuolleet, nousevat häntä ylistämään (Ps.
88:10). Haudassa kerrotaan, että hän armahtaa (Ps. 88:11), kun kuolleet heräävät
eloon. Job nimittäin tiesi lunastajansa elävän (Job 19:25) ja sanovan viimeisen
sanan maan päällä. Tuhouduttuaan Job tiesi, että kun hänen lihansa olisi
riistetty irti, hän saisi nähdä Jumalan ja katsella häntä omin silmin (Job
19:25-27).
Kristus herättää
kuolleet henkiin, jotta tietäisimme hänen olevan Messias (Matt. 11:4-5).
Lasarus oli esimerkkinä tästä voimasta (Joh. 11:11). Tämä ajatus Messiaan
toteuttamasta ylösnousemuksesta oli hyvin silloisten johtohenkilöiden tiedossa,
jotka myös odottivat sitä (Matt. 14:2).
Ymmärrettiin,
että me emme kaikki kuole, mutta me kaikki muutumme viimeisen pasuunan soidessa
(1. Kor. 15:51). Näin ollen veljiä kerääntyy sukupolvesta toiseen ja he
nukkuvat, mutta viimeisinä päivinä Messias tulee, kun toiset pyhät elävät. Näin
ollen kaikki muuttuvat kuolemattomiin hengellisiin ruumiisiin (1. Kor. 15:44
ss). Poisnukkuneet nousevat kuolleista. Ne elossa olevat, jotka saavat jäädä
siihen asti, kun Herra tulee, eivät ehdi poisnukkuneiden edelle (1. Tess.
4:13-15). Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan
pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet, ja ne,
jotka ovat jäljellä, temmataan yhdessä ja he saavat olla aina Herran kanssa (1.
Tess. 4:16-17).
Ylösnousemuksesta
alkaa pyhien tuhatvuotinen hallituskausi. Pyhät hallitsevat kansoja rautaisella
sauvalla (Ilm. 2:26-27).
Ylösnousemuksessa
ei ole avioliittoa (Matt. 22:30). Pyhät herätetään eloon hengellisinä
olentoina. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen
kanssaan (1. Tess. 5:10).
Meidän on
tärkeä ymmärtää, että ensimmäiseen ylösnousemukseen kuuluvat ainoastaan
vanhurskaat. Vanhurskaus (zedek) ja oikeudenmukaisuus ovat hepreassa sama sana.
Ne mielletään samaksi asiaksi. Näin ollen oikeuden vääristäminen, jota ei
kaduta, estää valittuja pääsemästä ensimmäiseen ylösnousemukseen.
5.5 Jumalattomien
rangaistus
Ihmiskunta on
vanhurskaan kasvatusjärjestelmän alainen. Jumala ei halua kenenkään tuhoutuvan
vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät (2. Piet. 3:9).
Jos Jumala
vetäisi pois henkensä, koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi
takaisin maan tomuun (Job 34:15), joten sielua ei ole olemassa.
Koko
ihmiskunta ei nouse kuolleista ensimmäisessä ylösnousemuksessa, joka on parempi
ylösnousemus (Hepr. 11:35), vaan toisessa ylösnousemuksessa Messiaan
tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Tämä tapahtumakulku on tuomion kausi, joka
näyttää kestävän yli sata vuotta (Jes. 65:20). Tuomion ylösnousemus (Joh. 5:29)
käsittää ohjausta ja opetusta, niin että koko ihmiskunta voisi valmistautua
ottamaan vastaan iankaikkisen elämän. Sana tuomio (kriseoos) tarkoittaa päätöstä.
Ajatus liittyy
ohjaukseen, joka on peräisin mielipiteistä tai päätöksistä, joita toimista
annetaan. Siihen voi sisältyä ajatus kurituksesta tai rangaistuksesta.
Tavallista väestöä, jolla ei ole ollut tilaisuutta tuntea Jumalaa, voidaan tästä
syystä tuskin kuitenkaan rangaista. Jumalattomat joutuvat voimaperäiseen
ohjaukseen. Jos he eivät käänny sadan vuoden kuluttua toisesta
ylösnousemuksesta, heidän annetaan kuolla ja heidän ruumiinsa tuhotaan Gehennan
tulessa (käännetty helvetiksi) (Matt. 5:22,29,30, 10:28, 18:9, 23:15,33;
Mark. 9:43,45,47; Luuk. 12:5; Jaak. 3:6).
Uudessa
Testamentissa on kolme sanaa, jotka on käännetty helvetiksi. Nämä ovat
SGD 86 hades, joka on suurin piirtein sama kuin SHD 7585 Sheol
eli kuoppa tai hauta, paikka, johon kuolleet ruumiit pannaan. Muut kaksi
tekstiä ovat SGD 1067 Gehenna, joka on alun perin heprealainen sana,
joka tarkoittaa Hinnomin laaksoa. Se oli kaatopaikka, jossa poltettiin
Jerusalemin jätteet ja kuolleet eläimet. Näin ollen Kristus käytti sitä
kuvaannollisesti puhuessaan kuolleiden, sekä ruumiin että sielun,
hukuttamisesta (Matt. 10:28) tuomion jälkeen. Kolmas on SGD 5020 tartaros,
joka on manalan pimento, jonne enkelit pantiin kapinan jälkeen.
Iankaikkinen
rangaistus (kolasin, rangaistus ja tuska), jota Matt. 25:46 käyttää, on
iankaikkisen elämän vastakohta. Se on yksinkertaisesti kuolema. Ajatus
rangaistuksesta, kuten sanassa timoria Hepr. 10:29, on alkuperäiseltä
merkitykseltään oikeaksi todistaminen. 2. Kor. 2:6 käyttää kansalaisluottamukseen
liittyvää sanaa epitimia. Näin ollen rangaistus sisältää ajatuksen
kansalaisluottamuksen menettämisestä.
Paikkaa, jossa
kuolleita kidutetaan iankaikkisesti, ei näin ollen ole olemassa. Pyhät
kutsutaan ensimmäiseen ylösnousemukseen hoitamaan opetustehtävää tuhatvuotisessa
valtakunnassa, niin että pahat henget voitaisiin tuomita heidän toimintaansa
vertaamalla ja maailmalla olisi mittapuu, jonka avulla se voisi mitata
tulokset. He eivät kuole siinä mielessä, että heidät tuomittaisiin nyt. Heitä
kutsutaan poisnukkuneiksi.
Maailman muita
ihmisiä, jotka eivät ole valittuja, ei tuomita nyt. Maailman muut ihmiset
herätetään kuolleista, ja heitä ojennetaan valvonnan alaisina toisessa ylösnousemuksessa
(Ilm. 20:12-13). Muuta ylösnousemusta tai rangaistusta kuin toinen eli yleinen
ylösnousemus ei ole. Katuvalle annetaan iankaikkinen elämä ensimmäiseen
ylösnousemukseen kuuluvien pyhien kanssa, ja katumattomat yksinkertaisesti
kuolevat ja heidän ruumiinsa poltetaan. Tämän jälkeen kuoleman ja haudan,
Hadeksen, olotila hävitetään (Ilm. 20:14). Jumalattomat, jotka ovat elossa
Messiaan palatessa, tapetaan (Mal. 4:3) ja määrätään toiseen ylösnousemukseen.
Toinen
ylösnousemus oli rangaistus, joka määrättiin Juudalle Kristuksen hylkäämisen
vuoksi. Juudan oli määrä periä valtakunta, mutta se heitettiin ulos pimeyteen
(Matt. 8:12). Se määrättiin kansana toiseen ylösnousemukseen sen sijaan, että
olisivat tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4) ja
ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Vaikka se mainittiin heimona valittujen
joukossa (Ilm. 7:5), Juudaa ei valittu osallistumaan ensimmäiseen
ylösnousemukseen. Monet ovat kutsutut mutta harvat ovat valitut hoitamaan tätä
tehtävää (Matt. 22:13-14). Monet, jotka ottavat vastaan Kristuksen mutta
kohtelevat huonosti valittuja tai eivät ole tunnollisia (Matt. 25:30),
määrätään itse asiassa toiseen ylösnousemukseen (Matt. 24:51, 25:30), sillä
monet suljetaan pois (Luuk. 13:26-28), ja jopa ensimmäiseen ylösnousemukseen
kuuluvat pannaan etusijajärjestykseen (Luuk. 13:30).
Luku 6
Seurakunta
6.1 Kuka
tai mikä on seurakunta
Kristus sanoi,
että hän rakentaisi kirkkonsa kalliolle eivätkä tuonelan portit sitä voittaisi
(Matt. 16:18). Jumala on kallio, jolle seurakunta on rakennettu. Seurakunta on
yksittäisten ihmisten muodostama yhteisö. Se ei ole rakennus eikä
organisaatiorakenne. Jumalan seurakunta on nimi, jota käytetään yksittäisistä
seurakunnista (1. Kor. 1:2; 2. Kor. 1:1 ja myös 1. Kor. 11:22, jossa viitataan
Korinton seurakuntaan). Yhteisesti niitä kutsutaan yleensä sekä Jumalan
seurakunnaksi (Ap. t. 20:28; Gal. 1:13; 1. Tim. 3:5) että Jumalan seurakunniksi
(1. Kor. 11:16; 1. Tess. 2:14; 2. Tess. 1:4). 1. Kor. 14:33 viittaa pyhien
seurakuntiin, mikä viittaa yksittäisiin ihmisiin, joista ne koostuvat. Seurakunnat
sijaitsivat monilla paikkakunnilla, ja jokainen oli vastuussa omista
asioistaan.
Jumala on
kutsunut yksittäiset ihmiset ja antanut heidät Kristukselle (Joh. 17:11-12;
Hepr. 2:13, 9:15). Herra liittää päivä päivältä seurakunnan joukkoon niitä,
jotka pelastuvat (Ap. t. 2:47). Seurakunnat nimettiin paikkakunnan mukaan
(Room. 16:1; 1. Kor. 1:2; 1. Tess. 1:1; 2. Tess. 1:1; 1. Piet. 5:13), ja ne
olivat usein pieniä kirkkoja tai kotikirkkoja (Room. 16:5,23; 1. Kor. 16:19;
Kol. 4:15; Flm. 1:2). Kristus asetettiin kaiken yläpuolelle seurakunnan pääksi
(Ef. 1:22). Jumala ilmoittaa avaruuden voimille viisautensa seurakunnan välityksellä
(Ef. 3:10). Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta on ruumis, joka on
Kristuksen alaisuudessa. Kristus antoi henkensä seurakunnan puolesta, kuten
jokaisen perheen pään edellytetään tekevän asianomaisen perheen puolesta (Ef.
5:23-26). Kirkko on asetettava Kristuksen eteen pyhänä ja moitteettomana,
vailla tahraa, ryppyä tai virhettä (Ef. 5:27). Kristus hoitaa seurakuntaansa
(Ef. 5:29). Kristus oli seurakunnan päänä esikoinen kuolleiden joukosta, jotta
hänellä olisi etusija. Näin ollen seurakunta, joka on Kristuksen ruumis, on ryhmänä
Kristuksen puoliso ensimmäisessä ylösnousemuksessa, kun sulhanen tulee (Matt.
25:1-10; Kol. 1:18,24). Seurakunta käsittää esikoisten seurakunnan, ja heidän
nimensä on kirjoitettu taivaan kirjaan (Hepr. 12:23). Jumalan huone on elävän
Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus. Näin ollen Jumala
seurakunta perustuu totuuteen (1. Tim. 3:15).
6.2 Seurakuntajärjestys
Seurakunta on
kokonaisuutena ottaen vastuussa jäsentensä hyvinvoinnista (1. Tim. 5:16). Tästä
huolehditaan paikallisesti.
Seurakuntaa
johtavat vanhimmat ja diakonit, jotka ovat veljien valitsemia (Ap. t. 1:22,26,
6:3, 5-6, 15:22; 1. Kor. 16:3; 2. Kor. 8:19,23) ja jotka rukoilevat ja Herran
nimessä voitelevat sairaat veljet öljyllä (Jaak. 5:14). Pyhä Henki tekee heistä
kaitsijoita laumassa, joka on Jumalan seurakunta (Ap. t. 20:28). Seurakunnat
ovat pitkälti itsenäisiä (3. Joh. 1:9-10). Seurakuntien hallinnollinen työ kuuluu
mies- ja naispuolisille seurakunnanpalvelijoille eli diakoneille (Room. 16:1),
joita voidaan tämän viran ansiosta panna koetteille (Fil. 1:1; 1. Tim. 3:8-13).
Seurakunnissa on monia tehtäviä, mukaan lukien profeettojen ja opettajien
tehtävät (Ap. t. 13:1) sekä ihmeet, parantamisen lahja, kyky auttaa muita,
toimia johtajana tai puhua kielillä (1. Kor. 12:28). Seurakunnan opetus tapahtuu
tunnetuilla kielillä eli kielillä, jotka ovat johdonmukaisia ja ymmärrettäviä
ja joita läsnäolijat tulkitsevat (1. Kor. 14:4-5).
Seurakuntien
vastuulla on auttaa työssään opetuslapsia tai evankelistoja, jotka nimitetään
työskentelemään yksittäisiä seurakuntia laajemmilla alueilla (Ap. t. 14:23,27,
15:3,4,22, 18:22, 20:17; 1. Kor. 4:17).
Kristus
lähetti erityisiä viestejä yksittäisille seurakunnille ja enkeleille, jotka
vastasivat kustakin niistä, jotta viestit olisivat valituille esimerkkeinä (Ilm.
2:1,8, 12, 18, 3:1, 7, 14).
Päivittäisiin
asioihin liittyvät päätökset kuuluvat seurakunnan tavallisille jäsenille, jotta
he saisivat harjoitusta tehtäviinsä, joissa he tuomitsevat sotajoukkoa (1. Kor.
6:4).
6.3 Seurakunnan
päämäärät ja tavoitteet
Seurakunnan
ensimmäinen tavoite on jatkaa Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamista,
niin kuin Jeesukselle Kristukselle annettiin tehtäväksi (Matt. 4:17, 10:7,
11:1; Mark. 1:38-39; Mark. 3:14, 16:15; Luuk. 4:43, 9:60).
Seurakunnan on
ilmoitettava köyhille hyvä sanoma ja parannettava ne, joiden mieli on murtunut,
julistaa vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista (Jes.
61:1) ja sokeille näkönsä saamista (Luuk. 4:18). Sen on parannettava sairaita
(Luuk. 9:2).
Sen on
julistettava Herran riemuvuotta (Luuk. 4:19) ja kannettava todistusta siitä,
että Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi juuri Kristuksen (Ap.
t. 10:42).
Seurakunnasta
huolehtiminen on toinen tavoite vanhimmille (Ap. t. 20:28), jotka haluavat
opettaa kaikkialla eri seurakunnissa (1. Kor. 4:17). Lahjoja, jotka 1. Kor
12:28 mainitsee, käytetään seurakunnan kehityksen tukemiseksi. Näitä
henkilahjoja on tavoiteltava seurakunnan rakentamiseksi (1. Kor. 14:12). Omasta
perheestään huolehtiminen on mallina tehokkaalle Jumalan seurakunnasta
huolehtimiselle (1. Tim. 3:5).
6.4. Pyhittyminen
Seurakunnan
jäsenet, jotka Pyhä Henki (Room. 15:16) on kutsunut olemaa pyhiä, on pyhitetty
(1. Kor. 1:2), sillä Isä Jumala pyhittää heidät ja varjelee heidät Jeesusta
Kristusta varten (Juud. 1).
Jumala
pyhittää pyhän liiton verellä (Hepr. 10:29) ja Jeesuksen Kristuksen ruumiilla
(Hepr. 10:9-10). Pyhät pelastetaan sitten kasteessa (1. Kor. 6:11). Pyhä Henki
on näin ollen meidän Jumalamme henki, ja Jumala pyhittää ja pesee puhtaiksi
valitut Jeesuksen Kristuksen nimen kautta jatkuvassa uskossa (Ap. t. 26:18).
Valituille
annetaan anteeksi armosta, ja he säilyttävät asemansa uskon kautta ja
pyhittävät siten toisensa sekä seurakunnassa että perheen piirissä (1. Kor. 7:14).
Puoliso, joka ei usko, samoin kuin lapset, pyhitetään valitun kautta. Valitut
pyhitetään Kristuksen ruumiiseen, joka on yksi ruumis Kristuksessa (Room. 12:5;
1. Kor. 12:20-27), eikä pyhitys näin
ollen ole riippuvainen organisaatiorakenteista.
Luku 7
Jumalan valtakunta
7.1. Jumalan
valtakunnan perustaminen
Jumalan
valtakunnan perustamisen ennustettiin kaatavan tämän maailman hallitukset
Messiaan tullessa aikojen lopussa (Dan. 2:44). Kristus julisti Jumalan
valtakuntaa ja sanoi, että se oli silloin tullut lähelle (Mark. 1:14-15).
Valtakunta tulee siten kahdessa vaiheessa. Ensin tulee hengellinen valtakunta
ja sitten fyysinen tuhatvuotinen valtakunta Messiaan alaisuudessa.
7.1.1 Hengellinen
valtakunta
Vuoden 30 jKr.
helluntaihin asti Pyhä Henki annettiin ainoastaan joillekin Israelin
profeetoille ja johtajille tiettyyn tarkoitukseen. Millään muulla kansalla ei
ollut Pyhää Henkeä, ennen kuin pakanat pääsivät seurakuntaan vuodesta 30 jKr.
alkaen. Siten kaikki ovat toisen eli yleisen ylösnousemuksen varassa, joka
mainitaan Ilm. 20:4 ss.
Pyhä Henki
annettiin ihmiskunnalle Kristuksen kuolemasta alkaen valtakunnan ensimmäisessä
vaiheessa vuoden 30 jKr. helluntaista alkaen (Ap. t. 2:1-4), jonka se näki
tulevan voimassaan (Mark. 9:1). Se on otettava vastaan nöyrästi ja
tiedonhaluisena kuin lapsi (Mark. 10:15). Jos ihminen ei synny uudesti, vedestä
ja Hengestä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa (Joh. 3:3-5).
Jumalan
valtakunnan salaisuudet rajoitettiin valittuihin, ja Pyhä Henki antaa
ymmärrystä, mistä syystä Raamattu on kirjoitettu vertauksin (Luuk. 8:10).
Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja
iloa, jotka Pyhä Henki antaa (Room. 14:17). Se ei ilmene puheina vaan voimana
(1. Kor. 4:20).
Kääntymys on
valtakuntaan pääsyn ehdoton edellytys. Katuvat syntiset pääsevät sinne ennen
itsehurskasta (Matt. 21:31-32). Valittujen kutsuminen tapahtuu levittämällä
tietoa laajalti siementen tavoin (Matt. 13:3-9). Sitä levitetään ja otetaan
vastaan innokkaasti Hengen kautta (Matt. 13:44-46). Monet ovat kutsuttuja,
mutta harvat valittuja (Matt. 20:16, 22:14). Kutsuminen kokoaa toisia ihmisiä
sekä valituista ne, jotka on sihdattu aikojen lopulla joko Messiaan tullessa
tai, jos he ovat kuolleet, ylösnousemuksissa (Matt. 13:25-30,36,38-40,47-50).
Valitut on edeltäkäsin valittu ja siten vanhurskautettu ja kirkastettu (Room.
8:29).
Kun valtakunta
annetaan Pyhän Hengen kautta, se on kuin sinapin siemen, joka kasvaa suureksi
puuksi, tai kuin hapate, joka hapattaa koko olemuksen (Matt. 13:31-32), jotta
Jumala voisi hallita täydellisesti kaikkea (1. Kor. 15:28) (ks. Marshall's
Interlinear Ef. 4:6).
Edellytyksenä
on etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tekoaan, niin
teille annetaan kaikki muukin (Matt. 6:33). Valta ajaa ulos pahoja henkiä on
merkki ihmisessä olevasta Jumalan valtakunnasta (Matt. 12:28). Jumalan tahdon
tekeminen on olennainen edellytys sille, että valtakunnan voi säilyttää Pyhä
Hengen kautta. Jos sitä ei käytetä oikein, se otetaan pois ja annetaan muille,
jotka tekevät sen hedelmiä (Matt. 21:31,43).
Valtakunta ei
tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla, vaan se on ihmisessä itsessään
(Luuk. 17:20-21). Jumalan valtakuntaa, jota kutsutaan myös taivaan
valtakunnaksi, ei saada tunnustamalla Kristus Herraksi, mikä on pelkästään armovalinnan
yksi puoli, vaan tekemällä Isän Jumalan tahdon (Matt. 7:21). Tekemällä nöyrästi
Jumalan tahdon ihminen tulee suureksi Jumalan valtakunnassa (Matt. 18:3-4).
Ne, jotka ovat
estyneet osallistumasta valtakuntaan, mainitaan nimenomaisesti seuraavissa
kohdissa: 1. Kor. 6:9-10, Gal. 5:21 ja Ef. 5:5.
7.1.2 Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta
Messiaan
tuhatvuotisen valtakunnan mainitsee nimenomaisesti Ilm. 20:2-7. Tuhatvuotinen jakso
on nimeltään millennium eli khiliad.
7.1.2.1 Messiaan
paluu
Raamatun
järjestelmä palautetaan ennalleen Messiaan tullessa, kuten Sak. 14:4 sanoo.
Kristus sanoi vertauksin, että hän oli mentävä pois ja sitten palattava (Luuk.
19:12).
Messias tulee
Öljymäelle. Valittujensa kanssa hän perustaa hallituksensa. Hän rakentaa
temppelin uudelleen (Ap. t. 15:16). Hän ottaa uudelleen käyttöön Raamatun järjestelmän,
mukaan lukien sapatin, uudetkuut ja vuosittaiset juhla-ajat. Kaikkien kansojen
on lähetettävä lähettiläänsä Jerusalemiin lehtimajanjuhlaan, tai muuten ne
eivät saa sadetta ajallaan (Sak. 14:16-19).
Tuleminen
tapahtuu suurin tunnusteoin ja ihmein, voimassa ja suuressa kirkkaudessa (Matt.
24:27,30; Ilm. 1:7). Hänen paluunsa on näkyvä, ja sitä säestävät merkit
taivaassa (Ilm. 6:12). Sen voimat järkkyvät. Aurinko pimenee, eikä kuu anna
valoaan (Matt. 24:29; Ap. t. 2:20). Hän istuu Voiman oikealla puolella ja tulee
taivaan pilvien päällä. Jumala antaa siten vallan Kristukselle (Matt. 26:64;
Mark. 14:62; Luuk. 21:27; Ap. t. 1:11).
Kristus tulee
ylienkeli Mikaelin käskyhuudon kuuluessa ja viimeisen pasuunan kaikuessa (1.
Tess. 4:16-17; Ilm. 11:15).
Kun Ihmisen poika
tulee kaikessa kunniassaan ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen (2. Tess.
1:10) enkeliensä kanssa, hän erottaa ihmiset toisistaan ja tuomitsee heidät
(Matt. 25:31-46).
Valitut, jotka
kuuluvat Jumalan valtakuntaan ja joille on annettu Pyhä Henki kääntymyksessä ja
aikuiskasteessa ja jotka pitävät käskyt, herätetään kuolleista Kristuksen
tullessa. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Muut kuolleet eivät elä ennen tuhatvuotisen
valtakunnan loppua. Tämä on toinen ylösnousemus (Ilm. 20:4 ss). Valitut ovat
Messiaan tulemisen toivo ja syy (1. Tess. 2:19; Ilm. 22:20). Valituista on
tehtävä pyhiä ja moitteettomia Kristuksen ja sotajoukkojen tulemista varten (1.
Tess. 3:13; 1. Tess. 5:23). Totuuden rakkaus on pelastumisen olennainen
edellytys (2. Tess. 2:10). Palatessaan Herra surmaa vääryyden ihmisen suunsa
henkäyksellä (2. Tess. 2:8). Seurakuntaa kehotetaan valvomaan ja olemaan
nukkumatta, sillä se ei tiedä, minä hetkenä Herra tulee (Mark. 13:35-37; Ilm.
3:3,11). Kristus palaa hallitakseen vanhurskaasti ja sotii niitä vastaan, jotka
kieltäytyvät pitämästä Jumalan käskyjä (Ps. 96:13; Ilm. 19:11). Kristus palaa
ja tuomitsee ihmiskunnan sen kaikkien tekojen mukaan (Ilm. 22:12).
7.1.2.2 Israelin
kokoaminen
Messiaan
palatessa valitut ja lihallisen Israelin jäljelle jääneet, joista jotkut
asetetaan papeiksi, kerätään Jerusalemiin maailman neljältä kulmalta (Jes.
11:12, 66:19-21).
7.1.2.3 Herran
päivä
Ennen Herran
päivää esiintyy kapina eli luopumus, totuudesta ja laista pois lankeaminen
(apostasia) valittujen keskuudessa.
Laittomuuden (anomias) ihminen ilmestyy. Hän on ansainnut nimensä
luopumalla ja opettamalla valittuja luopumaan Jumalan laeista (2. Tess. 2:3-8).
Hän istuu Jumalan temppelissä, ja häntä kutsutaan Jumalaksi. Messias surmaa
hänet tullessaan.
Herra tuhoaa
ne, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Tuhoutuessaan ihmiset joutuvat
sekasortoon ja käyvät käsiksi toinen toiseensa (Sak. 14:12-13). Tämä tapahtuu
äkkiarvaamatta (1. Tess. 5:2).
Hävitys
järkyttää maan asukkaat. Ihmiskunta piiloutuu vuoriin ja kallioihin, sillä
Kristus tulee vihassa eikä kukaan voi kestää (Ilm. 6:15-17) niiden pasuunoiden
ja vitsausten tähden, jotka Jumala vuodattaa viimeisinä päivinä (Ilm. 8:7-21; Ilm.
16:1-20). Herran päivän loppu, joka käsittää koko tuhatvuotisen jakson,
merkitsee tuntemamme maapallon loppua. Maapallo tuhotaan tulella (2. Piet.
3:7-10,12), jolloin kaikki ihmisasutuksen merkit hävitetään.
Herran päivän
koko tapahtumaketjun tarkoituksena on tuomita maa ja ojentaa ihmiskuntaa (Juud.
14-16). Valituista ne, jotka tekevät syntiä, luovutetaan takaisin maailman
järjestelmään, jotta he voisivat pelastua Herran päivänä, sillä heitä
ojennetaan toisessa ylösnousemuksessa (1. Kor. 5:5). Ylösnousemuksia on siten
vain kaksi.
7.1.3. Jumalan
iankaikkinen valtakunta
7.1.3.1. Jumalan
tuleminen
Kukistettuaan
kaiken vallan ja mahdin Kristus luovuttaa koko järjestelmän Jumalalle (1. Kor.
15:24,28). Sitten Jumala tulee maan päälle ja siirtää taivasten hallituksen
tänne. Hänen kirkkautensa täyttää silloin kaiken maan (Jes. 6:3), ja
järjestelmää valaisevat Jumala ja Karitsa (Ilm. 21:23).
7.1.3.2 Uusi
maa ja uusi Jerusalem
Jes. 65:17
mainitsee uuden taivaan ja uuden maan luomisen. Israelin siemen pysyy Jumalan
edessä tässä uudessa järjestelmässä (Jes. 66:22) tuhatvuotisen valtakunnan
loppuun asti, jolloin kaikki liha on muuttunut tarpeettomaksi. Jumala asuu
Siionissa, jota kutsutaan Uskolliseksi kaupungiksi (Sak. 8:3). Uusi Jerusalem
laskeutuu taivaasta (Ilm. 3:12). Tämä uusi Jerusalem on pyhä kaupunki, joka
laskeutuu uuden taivaan ja uuden maan luomistyön ylle (Ilm. 21:1-4,7,10).
Jumala on silloin kaikkien ihmisten keskuudessa. Menneitä ei enää muistella
(Jes. 65:17). Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus
vallitsee, lupauksen mukaan (2. Piet. 3:13). Monet valituista, jotka voittavat,
tehdään pylväiksi Jumalan uuteen temppeliin (Ilm. 3:12). Se on näin ollen hengellinen
rakennus.
7.1.3.3 Ihmiskunnan
kohtalo
Valituille
annetaan maapallon hallinto tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi (Luuk. 19:17,19),
ja he ovat kuin enkelit (Matt. 22:30) ja perivät maan ja näkevät viimein
Jumalan, sillä he ovat Jumalan lapsia (Matt. 5:3-11). Tämä asema osoitetaan
kaikille kansoille (Matt. 8:11). Näin on Isä Jumala päättänyt (Luuk. 12:32).
Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8:14).
Messiaan
tuhatvuotinen valtakunta on pelkästään opetusta ihmiskunnan valmistamiseksi lopullisiin
tehtäviinsä, jolloin se toteuttaa kehitysmahdollisuutensa ja Jumalan
suunnitelman, joka laadittiin jo ennen maailman perustamista.
Ihmiskunnan
kohtalo on viime kädessä se, että sitä valmistetaan ottamaan vastaan tehtävät taivaallisten
sotajoukkojen uudessa kokonaisvaltaisessa järjestelmässä ja ottamaan vastaan
perintönsä, johon sillä on oikeus, eli mahdollisuuden kehittää ja hallita maata
(Ps. 8:1-9; Dan. 2:44-45) ja uudelleen järjestettyä maailmankaikkeutta (Dan.
7:27, 12:3).
Liite
Henki
kolminaisuusopissa
Kolminaisuusopin
kannattajat erottavat Jeesuksen Kristuksen lihaksitulemisessa teologian niin
sanotusta armotaloudesta. Käsitellessään kolminaisuusopin kehitystä ja
teologian erottamista armotaloudesta (eli soteriologiasta), sellaisena kuin se
on ilmoitettu Kristuksen lihaksitulemisessa, LaCugna huomautti (GOD FOR US
The Trinity and Christian Life, Harper, San Francisco, 1991), että
kappadokialaiset ohjasivat teologian suuntaan, jonka vaikutuksena oli lisäksi
armotalouden ja teologian ero. Tämä kehityskulku johti Pseudo-Dionysioksen
käsitteeseen
via negativa ja lopulta Gregorios
Palamaksen teologiaan (Luku 6).
Latinalaisessa lännessä heti
Nikean jälkeisenä aikana sellaiset teologit kuin Hilarius Poitiersläinen ja
ehkä äärimmäisessä muodossaan Marcellus Ankyralainen säilyttivät yhteyden
jumalallisten hypostaasien ja armotalouden välillä. Augustinus omaksui kokonaan
uuden lähestymistavan. Hänen lähtökohtanaan ei enää ollut Isän yksinvalta
vaan jumalallinen olemus, joka jakautui yhdenvertaisesti kaikkien kolmen
henkilön kesken [korostus lisätty]. Sen sijaan, että Augustinus olisi
tutkinut teologiaa sellaisena, kuin se oli ilmoitettu Kristuksen
lihaksitulemisessa ja jumalallistumisessa Hengen kautta [korostus
lisätty], hän tutki jokaisen ihmisen sielussa esiintyviä kolminaisuuden
piirteitä. Augustinuksen 'psykologisen' vertailukohdan soveltaminen
kolminaisuuden sisäisiin suhteisiin tarkoitti sitä, että kolminaisuusoppi
käsitteli sen jälkeen jumaluuden 'sisäisiä' suhteita, riippumatta siitä, mitä
me Hengessä tiedämme Jumalasta Kristuksen kautta (LaCugna, s. 44).
Keskiajan
latinalainen teologia noudatteli Augustinusta sekä teologian erottamista armotaloudesta
eli soteriologiasta. Koko rakennetta sävyttivät uusplatonismi ja mystisismi.
LaCugnan
tärkeä huomio on se, että Augustinuksesta alkaen johtoajatuksena ei enää ollut
Isän yksinvalta. Kolminaisuuden oletettiin olevan yhdenvertainen. Tämä oli
toinen seuraus väärästä yhtäläisen iankaikkisuuden väittämästä. Oikea oletus
oli ajatus jumaluuden ilmenemisestä jokaisessa ihmisessä, nimittäin Isän
toimiessa Pyhän Hengen avulla, joka lähti hänestä Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tämä ohjautuminen Jeesuksen Kristuksen kautta mahdollisti sen, että
Kristus saattoi valvoa ja ohjata ihmistä jokaisessa valitussa asuvan
Jumalan tahdon mukaisesti.
Kristus ei
ollut Pyhän Hengen lähde. Hän oli sen välittäjä ja valvoja. Hän toimi Jumalan
puolesta, kuten hän oli aina toiminut Jumalan tahdon puolesta ja sen
mukaisesti. Mutta hän ei ollut Jumala. Kolminaisuusopin kannattajat
unohtavat tämän, sikäli kuin he ovat todella edes ymmärtäneet asiaa. Kuten
LaCugna sanoo,
Kolmiyhteisen Jumalan teologia
näyttää lisäykseltä ajatukseen yhdestä Jumalasta (s. 44).
Tämä vaikutti
ratkaisevasti siihen, miten kristityt rukoilivat. Toisin sanoen he eivät
rukoilleet enää yksin Isää (Matt. 6:6,9) Pojan nimessä, kuten Raamattu opettaa
(ks. Luuk. 11:12), ja palvoen Isää (Joh. 4:23), vaan Isää, Poikaa ja Pyhää
Henkeä. Lisäksi oppineet kehittelivät teologiasta itsestään metafysiikkaa. Koko
rakennelma perustui kuitenkin Raamatun syrjäyttämiseen tai vääristelyyn. Siitä
syystä kolminaisuusopin kannattajat eivät koskaan käsittele aiheeseen liittyviä
Raamatun tekstejä ja kääntävät ja lainaavat väärin muita avaintekstejä
sivuuttamalla ne, joita eivät voi muuttaa. Heidän järjestelmänsä perustuu
kuitenkin mystisismiin ja platonismiin. LaCugna toteaa, että
Kappadokialaiset (ja myös
Augustinus) tekivät huomattavia lisäyksiä Raamatun käsitykseen armotaloudesta
sijoittamalla Jumalan suhteen Poikaan (ja Henkeen) 'jumaluuden sisäiselle'
tasolle (s. 54).
Yksi Jumala
oli olemassa ousiana kolmessa erillisessä hypostaasissa. Olemme
nähneet (Cox, Valitut Elohimina), että platonilainen termi ousia
ja stoalainen termi hypostasis tarkoittavat viime kädessä samaa asiaa.
Hengen
rajoittaminen toimimaan jumaluuden sisäisellä tasolla tarkoittaa sitä, että valitut
eivät voi koskaan olla osallisia Jumalan luonnosta samalla tavoin, kuin Kristus
on tästa luonnosta osallinen. Tällainen väite on kirjoitusten vastainen.
Valitut ovat osallisia jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4).
Jumala on, kuten
Ef. 1:22 sanoo, pannut kaiken Kristuksen valtaan ja asettanut hänet kaiken
yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Jumala herätti Kristuksen
kuolleista ja asetti hänet
istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja
mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin
maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet
kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja
hänen täytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.
Kristukselle
annetaan näin ollen valta kaikkiin nimiin, sillä nimi itsessään merkitsee
valtaa. Hänelle annetaan valta kaikkiin asioihin, niin että seurakunta pääsisi
perintöönsä Kristuksen kautta, jossa jumaluuden täyteys asui ruumiillisesti
(Kol. 2:9). Tämä sana, joka on käännetty tässä jumaluudeksi, on theotetos,
joka tarkoittaa jumaluutta tai Jumalana olemisen tilaa.
Thayer sanoo,
että jumaluus (theot) eroaa jumalallisuudesta (Theiot), samoin
kuin olemus eroaa ominaisuudesta eli attribuutista (Thayer, s. 288). Tämä
tarkoittaa sitä, että Jumalan olemuksen täyteys asui ruumiillisesti
Kristuksessa. Juuri tämä olemuksen täyteys annetaan meille, jotta kaikki
ihmiset voisivat pukea ylleen Jumalan uuden luonnon (Kol. 3:10). Heistä ei tule
juutalaisia eikä kreikkalaisia, vaan kaikki ovat Kristuksen, koska hän on
kaikissa (Kol. 3:11). Hän kasvattaa ihmisiä Pyhän Hengen voiman avulla, niin
että Jumala lopullisesti hallitsee täydellisesti kaikkea (1. Kor. 15:28).
Sitten, kun kaikki on saatettu
hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on
saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee [kaikki kaikessa]
(panta en pasin) [ks. Marshall's Interlinear Bible ja myös Kol.
3:11 (panta kai en pasin)].
Kolminaisuusopin
kannattajat ovat ruvenneet antamaan tälle katkelmalle käännöksen täydellisesti
kaikkea välttääkseen sen loogisen johtopäätöksen, että Jumala olemuksena
ulottuu kaikkiin ihmisiin, samoin kuin se näiden tekstien perusteella ulottui
Kristukseen.
Jumalan
täyteydellä meidät täyttää Kristus (Efe. 3:19). Kristuksen täyteys on Isän kuva
(Ef. 4:13). Meistä tulemme näin Isän kuva eli eikon Kristuksen tavoin,
ja me olemme siten Jumalan lapsia ja Jumalan valtakunnan perillisiä yhdessä
Kristuksen kanssa (Room. 8:17; Jaak. 2:5). Saamme periä sen, mikä oli luvattu
(Gal. 3:29), autuuden (Hepr. 1:14), ja olemme yhdessä armon perillisiä (1.
Piet. 3:7).
Jumalan
Pojasta tulee puolestaan Iankaikkinen Isä (Jes. 9:6), ja hän on
ihmisistä koostuvan sotajoukon isä-lapsi-suhteen pää ja ottaa siten paikkansa
muiden taivaassa olevien isä-lapsi-suhteiden rinnalla, joita on paljon (Efe.
3:14).
Tästä syystä minä polvistun Isän
eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan
päällä kuvastaa.
Isän ja lapsen
suhde on tässä käännetty sanasta patria eli isyys. Näin ollen nimike
isä, niin perheen piirissä kuin Jumalan armotaloudessa, on valtuutukseen
perustuva nimike, joka osoittaa kunkin johtohenkilön viimekätisen vastuun
kussakin piirissä aina perheyksikköä myöten. Järjestys saa näin ollen alkunsa
Jumalasta ja päättyy Kristuksen kautta perheen miespuoliseen päähän (1. Kor.
11:3), jonka on hoidettava velvollisuutensa, niin kuin Jumala hoitaa velvollisuutensa
Kristusta ja muita Jumalan Poikia kohtaan, jotka ovat elohim, ja sellaisella
tavalla, jolla nämä elohimit puolestaan hoitavat velvollisuutensa niitä
kohtaan, jotka ovat heidän alaisuudessaan.
Pyhä Henki on se
mekanismi, joka sitoo kaikki nämä kokonaisuudet toisiinsa ja antaa kyvyn olla
sotajoukkojen jokaisen jäsenen suhteen elohim. Ei tule kuuloonkaan, että Pyhä
Henki olisi missään merkityksessä Jumala, mikä tekisi siitä erillisen olennon
ja rajoittaisi sen kolmiolentoisen jumaluuden sisäisiin suhteisiin.
Kaikki ovat samalla tavoin Jumalan lapsia ja siten perillisiä yhdessä Kristuksen
kanssa. Pyhän Hengen rukoilu olisi tietyssä mielessä itsepalvontaa, sillä se on
se väline, jonka avulla Jumalasta tulee kaikki kaikessa.
Näin ollen sen
palvominen on johdonmukaisesti kielletty, koska se on itsepalvontaa siinä
mielessä, että se on osa ihmistä. Se onkin voima tai ominaisuus eikä Jumala
itse. Pyhä Henki antaa meille kyvyn olla Elohim eli Theoi.
Jumaluus on neuvostoksi laajeneva rakenne. Tähän
neuvostoon viitataan Psalmeissa ja jäljempänä mainituissa teksteissä, ja
Jumalan valtaistuimesta ja Vanhimpien neuvostosta puhuu Ilmestyskirjan
4:1-5:14. Tämä neuvosto, joka käsittää Jeesuksen Kristuksen Karitsana ja
Ylipappina (ks. Hepr. 8:1-2), palvelee ja rukoilee Herraa Jumalaa
Kaikkivaltiasta (Ilm. 4:8-11). Palvellessaan Jumalaa Kristus antoi henkensä,
kuten kullakin papilla on oltava jokin uhri Jumalalle annettavaksi (Hepr. 8:3).
Ilmestyskirjan
4:8-11 huomauttaa, että Herran Jumalan, Kaikkivaltiaan valtaistuin on
vanhimpien yläpuolella, jotka ovat myös valtaistuimilla. Siitä huolimatta
heidän kruununsa on alistettu Herralle Jumalalle Kaikkivaltiaalle, jonka
tahdosta hän loi kaiken. Hän on Jeesuksen Kristuksen ja neuvoston Herra Jumala.
Jumalan
poikia, jotka muodostavat sotajoukot, on monia (ks. Job 1:6, 2:1, 38:7; Ps.
86:8-10, 95:3), ja heitä kutsutaan nimellä Bene Eljon eli Korkeimman
pojat (ks. myös Sabourin SJ, The Psalms: Their Origin and Meaning, Alba
House, NY, s. 72-74). Valitut ihmisten joukosta kuuluvat Jumalan lapsina myös
taivaalliseen sotajoukkoon (ks. Room. 8:14).
Kristus oli
luomakunnan esikoinen eli ensin syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki,
mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet,
herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä
varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa
(Kol. 1:16-17). Mutta Jumala hänet synnytti ja tahtoi, että koko luomakunta
olisi olemassa ja säilyisi Kristuksessa. Sen vuoksi Kristus ei ole Jumala
samassa mielessä, kuin Isä Jumala on Jumala ja joka yksin on kuolematon (1.
Tim. 6:16) ja on olemassa iankaikkisesti.
Jumalan
Raamattu katsoo Kristuksen Jumalaksi ja Isäksi (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3, 11:31;
Ef. 1:3,17; Kol. 1:3; Hepr. 1:1 ss; 1. Piet. 1:3; 2. Joh. 3; Ilm. 1:1,6, 15:3).
Kristus saa elämänsä, voimansa ja valtansa Isän Jumalan käskystä (Joh.
10:17-18). Kristus alistaa tahtonsa Jumalan, Isän, tahtoon (Matt. 21:31, 26:39;
Mark. 14:36; Joh. 3:16, 4:34). Jumala antoi valitut Kristukselle, ja Jumala on
suurempi kuin Kristus (Joh. 14:28) ja suurempi kuin kukaan muu (Joh. 10:29).
Niin Jumala
lähetti ainosyntyisen (monogene) Poikansa maailmaan, antamaan
meille elämän (1. Joh. 4:9). Kristuksen kunnian kirkastaa Isä, joka on häntä suurempi
(Joh. 8:54).
Kristus luopui
vallastaan, joka hänellä oli Jumalan Poikana taivallisissa sotajoukoissa, ja
tuli ihmiseksi, joka oli inhimillisen syntyperänsä puolelta Daavidin
jälkeläinen (Room. 1:3). Pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika,
jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus
Kristus, meidän Herramme (Room. 1:4).
Jumala on
kallio (sur), niin kuin louhos tai vuori, josta kaikki muut louhitaan, ja
piikivi (Joos. 5:2), jolla Israel ympärileikataan, perustava ja vaikuttava syy
(5. Moos. 32:4, ks.
Maimonides, Guide of the Perplexed, University
of
1. Samuel 2:2
osoittaa, että Jumalamme on meidän kalliomme, ikuinen kallio (Jes. 26:4). Tästä
kalliosta lohkaistaan kaikki muut, samoin kuin uskossa kaikki Abrahamin
jälkeläiset (Jes. 51:1-2). Messias lohkaistaan tästä kalliosta (Dan. 2:34,45)
alistamaan kaikki maailman valtakunnat. Jumala, ei Pietari eikä Kristus
eikä kukaan mukaan, on kallio tai perusta, jolle Kristus rakentaa kirkkonsa
(Matt. 16:18) ja jonka perustana hän itse lepää.
Messias on kulmakivenä
Jumalan temppelissä, jonka Naos eli kaikkein pyhin, Pyhän Hengen astia,
ovat valitut. Temppelin kaikki kivet louhitaan kalliosta, joka on Jumala,
samoin kuin Kristus, ja ne annetaan Kristukselle, hengelliselle kalliolle (1.
Kor. 10:4), joka on kivi, johon he loukkaavat itsensä ja kompastuvat (Room.
9:33) muodostaakseen temppelin. Kristus rakentaa temppelinsä niin, että Jumala
voi olla kaikki kaikessa (Efe. 4:6). Jumala antoi Kristuksen olla kaikki ja
kaikissa (panta kai en pasin Kol. 3:11), ja hän alisti hänen jalkojensa
alle kaiken (1. Kor. 15:27) ja asetti hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa
pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täytensä, hänen, joka kaiken
kaikessa täyttää (Ef. 1:22-23). Kun Jumala alisti kaiken Kristukselle, tämän
ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on alistanut hänen jalkojensa alle
kaiken (1. Kor. 15:27).
Sitten kun
Kristus on alistanut kaikki hänen valtaansa, silloin hän itse, Kristus, alistuu
Jumalan valtaan, joka on saattanut kaiken Kristuksen valtaan, ja niin Jumala
hallitsee täydellisesti kaikkea (panta en pasin 1. Kor. 15:28 ei RSV:n
mukaan). Näin ollen platonistiset opit, jotka pyrkivät sulauttamaan Jumalan ja
Kristuksen kolmiyhteyteen, ovat Raamatun vastaisia. Kristus istuu Jumalan
oikealla puolella, Jumalan ohjaamana (Hepr. 1:3,13, 8:1, 10:12, 12:2; 1Pet.
3:22), ja jakaa Jumalan valtaistuimen samoin, kuin valitut jakavat Kristukselle
annetun valtaistuimen (Ilm. 3:21), joka on Jumalan valtaistuin (Ps.
45:6-7; Hepr. 1:8) tai Jumala on sinun valtaistuimesi, joka on käännetty
Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan (ks. kommentoidun RSV:n
alaviite).
Jumala,
lähettäjä, on lähettilästä suurempi (Joh. 13:16), sillä palvelija ei ole
herraansa suurempi (Joh. 15:20). On lähes nurinkurista ehdottaa, että olento
voisi olla uhrina itselleen. Tällainen teko on loogisesti katsoen itsemurha,
tai kolminaisuusopin mukaan osittaista itsensä silpomista. Näin ollen tämä oppi
kieltää ylösnousemuksen, erityisesti 1. Kor. 15 perusteella.
Näin ollen
ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen ero on pakollinen ja täydellinen.
Ylösnousemuksen oli tapahduttava lihassa ja merkittävä muutosta tarjousuhrina, sillä
muuten ei pelastusta eikä jatkuvaa sadonkorjuuta ole. Kristuksen
valmistautuminen nousemaan oman Isänsä ja meidän Isämme luo, joka on meidän
Isämme (Joh. 20:17), oli todellinen ja selvä.
Jumalan kristityt seurakunnat
PO Box 45
Rockton Ontario LOR 1XO Canada
Sähköposti: CCG Secretary
Tekijänoikeus:
Tällä sivustolla olevia kirjoituksia saa jäljentää ja jakaa vapaasti
sillä edellytyksellä, että ne jäljennetään kokonaisuudessaan mitään muuttamatta
tai pois jättämättä. Julkaisijan nimi ja osoite sekä tekijänoikeushuomautus on
mainittava. Jaettujen kappaleiden vastaanottajilta ei saa periä maksua. Lyhyitä
lainauksia voidaan sisällyttää kriittisiin artikkeleihin ja arvosteluihin
tekijänoikeutta rikkomatta.
| Etsi |
Aakkosellinen sisällys | Pitkä luettelo | Aloitussivu | Web-vastaava |
Lisäaineistoa |