Jumalan kristityt seurakunnat
Nro F056
Tituksen kirjeen
kommentaari
(Versio 1.0 20201023-20201023)
Tituksen kirjeen kommentaari on ensimmäinen kolmesta pastoraalikirjeestä.
Christian Churches
of God
E-mail: secretary@ccg.org
(Copyright © 2020 Wade Cox)
(tr.
2023)
Tätä kirjoitusta saa
jäljentää ja jakaa vapaasti sillä edellytyksellä, että se jäljennetään
kokonaisuudessaan mitään muuttamatta tai pois jättämättä. Julkaisijan nimi ja
osoite sekä tekijäoikeushuomautus on mainittava. Saajilta ei saa periä maksua
jaetuista kappaleista. Lyhyitä lainauksia voidaan sisällyttää kriittisiin
artikkeleihin ja arvosteluihin tekijänoikeutta rikkomatta.
Tämä kirjoituson saatavilla
www-sivulta:
http://www.logon.org
and http://www.ccg.org
Tituksen kommentaari
Johdanto
Kirje Titukselle on perinteisesti luokiteltu
yhdeksi kolmesta pastoraalikirjeestä, jotka ovat kirje Titukselle sekä 1. ja 2.
kirje Timoteukselle. Ne ovat tyyliltään samanlaisia, ja ne ovat Paavalin puheita,
joissa hän vanhempana paimenena ja apostolina antaa opastusta alaisilleen
paimenille.
Titus henkilönä
Suurin osa Titusta koskevista tiedoista on
peräisin galatalaiskirjeestä (2:1-10) ja 2. korinttilaiskirjeestä sekä lyhyestä
maininnasta 2. kirjeessä Timoteukselle. Monet nykyajan tutkijat katsovat
viittausten 2. kirjeessä Timoteukselle sekä kirjeessä Titukselle olevan ajalta
jälkeen Paavalin. Jotkut ovat yrittäneet osoittaa Tituksen olevan Titius
Justus, jonka Apostolien teot 18:7 mainitsee, siinä kuitenkaan varsinaisesti
onnistumatta. Historiallinen näkemys on ollut, että Paavali kirjoitti kirjeet,
emmekä näe mitään syytä poiketa tästä näkemyksestä, kuten ei Bullingerkään.
Kun Paavali lähti Antiokiasta, hän otti
mukaansa Tituksen (Gal.2:1-3). Tituksen (ei-juutalaisen) hyväksyminen
kristityksi ilman ympärileikkausta vahvisti Paavalin kannan siellä (Gal.
2:3-5). Oletettavasti Titus työskenteli Paavalin kanssa Efesoksessa tämän
kolmannen lähetysmatkan aikana. Sieltä apostoli lähetti hänet Korinttiin auttamaan
sikäläistä seurakuntaa sen työssä (2. Kor. 2:12-13; 7:5-6; 8:6).
Vapauduttuaan ensimmäisestä vankeudestaan
Roomassa (Apostolien teot 28) Paavali, mukanaan Titus, työskenteli lyhyen aikaa
Kreetalla (1:5), minkä jälkeen hän määräsi Tituksen jäämään sinne edustajakseen
ja suorittamaan joitakin tarpeellisia töitä (1:5; 2:15; 3:12-13). Paavali pyysi
Titusta tapaamaan hänet Nikopoliksessa, kunhan tälle saapuisi sijainen (3:12).
Myöhemmin Titus lähti lähetystyöhön Dalmatiaan (2. Tim. 4:10), mikä onkin viimeinen
kerta, kun hänestä Uudessa Testamentissa kuulemme.
KIRJE TITUKSELLE
JOHDANTOHUOMAUTUKSET.
Vaikka apostoli Paavalilla
ei ollutkaan arvokkaampaa työtoveria kuin Titus, hänen nimeään ei mainita
Apostolien teoissa. Tämän on esitetty johtuvan siitä, että hän on se lähde,
jolle Luukas on kiitollisuuden velassa kirjan eri osista. Pakana (Galatalaiskirje 2:3) ja mahdollisesti kotoisin
Kreetalta, sanat "Titus! Yhteisen uskomme asioissa sinä olet minun
oikea poikani" (Titus 1:4) osoittavat, että Paavali
itse johdatti hänet totuuteen. Molemmat olivat kumppaneita Antiokiassa, ennen
kuin neuvosto kokoontui Jerusalemiin, mistä Apostolien teot 15 kertoo, sillä
tähän kokoukseen hän kulki apostolin matkassa (Galatalaiskirje 2:1). Titukseen viitataan
toistuvasti molemmissa kirjeissä korinttilaisille, joiden luo hänet ilmeisesti
lähetettiin pariinkin otteeseen: katso2. Kor. 8:6ja luvut 2 ja 7. Tästä
kirjeestä meille selviää, että Paavalin vapauduttua roomalaisesta vankilasta he
kulkivat yhdessä ja saarnasivat Kreetalla (Titus 1:5,Titus 1:11,Titus 1:13), minne apostoli jätti hänet
"jotta panisit siellä hoitamatta jääneet asiat järjestykseen ja
nimittäisit kaikkiin kaupunkeihin seurakunnan vanhimmat." Myöhemmin hän
sai ohjeet liittyä Paavalin seuraan Nikopoliksessa (Titus 3:12), ja on todennäköistä, että
sieltä hän meni Dalmatiaan (2. Timoteus 4:10). Apostolin kiintymyksen häntä kohtaan osoittavat2. Kor. 2:13;2. Kor. 8:23. Kirje oli yksi Paavalin
viimeisimmistä ja kirjoitettu luultavasti vuoden 67 jaa. lopussa.
Huomaa, että Bullinger pitää
kirjettä Titukselle yhtenä Paavalin viimeisimmistä, joka kirjoitettiin ehkä
noin vuonna 67 jaa., mikä todennäköisesti pitääkin paikkansa.
Ensimmäisessä luvussa
käsitellään ensimmäistä kolmesta pääaiheesta. Luvussa käsitellään sitä, mitä
vanhimmilta tai piispoilta odotetaan, kun haasteena ovat väärät opettajat ja
paikalliset puutteet.
Luku 1
1Minä, Paavali, olen Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli. Opetan Jumalan valittuja uskomaan, tuntemaan totuuden, elämään pyhästi 2ja toivomaan ikuista elämää. Jumala on sen luvannut jo ennen aikojen alkua, eikä hän petä lupaustaan. 3Hän ilmoitti sanansa, kun se julistettiin ajallaan. Jumala, meidän pelastajamme, uskoi tämän sanoman minulle ja käski minun julistaa sitä. 4Tervehdin sinua, Titus! Yhteisen uskomme asioissa sinä olet minun oikea poikani. Hyvyyttä ja rauhaa sinulle Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, pelastajaltamme! 5Jätin sinut Kreetalle, jotta panisit siellä hoitamatta jääneet asiat järjestykseen ja nimittäisit kaikkiin kaupunkeihin seurakunnan vanhimmat. Näinhän minä käskin. 6Vanhimman on oltava moitteeton ja avioliitossaan uskollinen. Hänen lastensa on oltava uskovia; he eivät saa olla kovakorvaisia eivätkä kevytmielisen maineessa. 7Seurakunnan johtajan on oltava moitteeton, niin kuin Jumalan asioita hoitavan kuuluu. Hän ei saa olla ylimielinen räyhääjä, juoppo, väkivaltainen eikä rahanahne. 8Hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, maltillinen, oikeudenmukainen ja pyhä. Hänen on hallittava itsensä 9ja omistauduttava elämään oikean, luotettavan opin mukaisesti. Silloin hänellä on varaa opettaa tervettä oppia muillekin ja kumota vastustajiemme väitteet. 10Varsinkin juutalaistaustaisten uskovien joukossa on paljon rettelöiviä suunsoittajia, jotka sekoittavat toisten pään. 11Heidän suunsa on tukittava, koska he saavat kokonaiset perheet sekaisin opettaessaan väärää oppia rahallisen hyödyn toivossa. 12Yksi heistä, heidän oma profeettansa, onkin sanonut kreetalaisista: »Valheita suoltaa vain peto Kreetan, se syömäri laiska.» 13Tämä todistus pitää paikkansa. Nuhtele siis tällaisia ankarasti, jotta he alkaisivat taas uskoa terveesti. 14Heidän ei pidä uskoa juutalaisia myyttejä eikä totuudesta eksyneiden ihmisten käskyjä. 15Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta saastaisille ja uskottomille mikään ei ole puhdasta. Heidän mielensä ja omatuntonsakin ovat saastaisia. 16He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta todistavat teoillaan muuta. He ovat inhottavia ja itsepäisiä eivätkä kykene mihinkään hyviin tekoihin.
Paavalin kirjoitukset ovat
subordinationistisia, vaikkakin hämmentäviä ei-juutalaisille, jotka eivät tunne
tapaa nimetä vallan mukaan. Esimerkiksi Titus 1:3 viittaa Jumalaan meidän
Vapahtajanamme. Titus 1:4 erottaa Isän Jumalan ja Kristuksen sekä viittaa
Kristukseen meidän Vapahtajanamme. Niinpä trinitaarit väittävät, että Jumalan
tehtävä pelastajana on tässä esitetty aspektina, joka tunnetaan Poikana. Tämä
on väärin. Pojan valta on peräisin Isältä, kuten Joh. 10:18 on meille
osoittanut. Uhrin riittävyyden määritti Isä, sillä sen suorittamista vaadittiin
nimenomaan ihmisen sovittamiseksi Isän kanssa. Uhrin riittävyyden määrittää
Jumala, sillä Hänellehän oltiin velkaa.
Ei ole epäilystäkään siitä, että Paavali
tekee selvän eron Jumalan ja Kristuksen välillä. Paavali on ehdottomasti ja
kiistatta subordinationisti. Yksikään apostoli ei ollut trinitaari – ei siksi,
ettei heidän olisi tarvinnut kehittää teoriaa, vaan siksi, että se on
jumalanpilkkaa.
Niiden, jotka tunnustavat tuntevansa Jumalan,
on osoitettava tietonsa teoillaan (Titus 1:16). Näin lain noudattaminen riippuu
Jumalan tuntemisesta ja rakkaudesta. Lakia on noudatettava, koska synti on lain
rikkomus (1. Joh. 3:4), ja jos me tahallisesti teemme syntiä saatuamme tiedon
totuudesta, ei synnin edestä ole enää uhria (Hepr. 10:26). Nämä synnit
saatetaan tuomiolle sen liiton veren häpäisemisenä, jolla meidät pyhitetään
(Hepr. 10:29) (vrt. Uusplatonilaisen mallin kehittäminen (Nro 017)).
Titus
1:7 osoittaa, että vanhimmat (presbýteros eli epískopos) ovat
Jumalan huoneenhoitajia.
Titus
1:7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee,
oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei
häpeällisen voiton pyytäjä (KR38)
Se, että hän ei saa olla itserakas (authádēs)
eikä pikavihainen (orgílos), ei juomari eikä tappelija eikä häpeällisen
voiton tavoittelija (aiskhrokerdḗs), osoittaa asennetta ihmisiin,
joille ja joiden kautta mysteerit paljastetaan. Sana, joka tarkoittaa avustajaa
tai palvelijaa, on käännetty englanninkielisessä King James Versionissa
tavalla, joka tässä vaiheessa hämärtää tai tarpeettomasti rajoittaa Jumalan
mysteerien hoitamisen papistoon, sovellettaessa sitä sellaisissa sanonnoissa
kuin "ministers (hypērétās) of Christ", vaikka tämä
ei olekaan sen merkitys. Kaikille valituille annetaan pääsy salaisuuksien ymmärrykseen,
joka riippuu heidän suhteestaan Jumalaan Pyhässä Hengessä. On kuitenkin täysin
sopimatonta olla summittainen näiden mysteerien selittämisessä.
Mysteerit annetaan niille, jotka ovat uskottu
Jumalalle Jeesuksessa Kristuksessa. Kukaan ei ole nuhteeton ennen kastetta.
Tätä ei Titus 1:7 tarkoita. Asenne Jumalan mysteerien paljastumista kohtaan on
epäitsekästä omistautumista velvollisuudelle (vrt. Joh. 4:34-38).
Joh. 4:34-38 osoittaa Kristuksen ruoan olleen
tehdä Jumalan työtä. Tämä työ oli se sato, johon osallistumme. Kylväjä ja
niittäjä iloitsevat yhdessä. Näin Kristus niittää siellä, missä ei ole
kylvänyt. Jumala Pyhän Hengen kautta, joka toimii valittujen kautta, kylvää
siemenet työn kautta. Minkä yksi kylvää, sen toinen niittää. Jumala kylvää toisten
työn kautta ja me niitämme. Mekin kylvämme, jotta muut voisivat niittää. Me
kaikki olemme osallisia siitä ilosta, joka Kristukselle on suotu. Kukaan meistä
ei ole Paavalin tai Apolloksen. Paavalin tavoin me olemme kaikki Jumalan
palvelijoita (doûlos) (Titus 1:1).
Paavali muistuttaa häntä kohdassaTitus 1:12 siitä maineesta, joka
Kreetan kansalla on. Tämän kirjeen tarkoituksena ei ole ainoastaan rohkaista,
vaan myös opettaa Titusta hänen palvelutehtävässään. Lopuksi Paavali haluaa
Tituksen käyvän luonaan Nikopoliksessa.
Toinen luku käsittelee oikeaa asennoitumista ihmisiin seurakunnassa; eli vanhempiin miehiin (jakeet 1-2), vanhempiin naisiin (jakeet 3-5), nuorempiin miehiin (jakeet 6-8) ja orjiin (jakeet 9-10).
Se päättyy yhteenvetoon siitä, mitä uskovilta odotetaan Jumalan armon kannalta (jakeet 11-15)
Luku 2
1Puhu sitä, mikä on terveen opin mukaista. 2Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita ja käyttäytymään arvokkaasti ja maltillisesti. Kannusta heitä osoittamaan tervettä uskoa, rakastamaan ja olemaan kestäviä. 3Samoin kehota vanhoja naisia käyttäytymään niin kuin pyhien kuuluu. He eivät saa olla pahanpuhujia eivätkä viinin orjia. Vanhojen naisten on opetettava muita tekemään hyvää 4ja nuoria naisia ymmärtämään, että naisten pitää rakastaa miestään ja lapsiaan 5ja olla maltillisia ja pyhiä. Nuorten naisten pitää työskennellä kodin hyväksi, olla hyväluontoisia ja alistua miehensä tahtoon. Silloin Jumalan sanaa ei päästä pilkkaamaan. 6Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään maltillisesti 7joka tilanteessa. Näytä itse mallia hyvän tekemisessä. Katso, että opetuksesi pysyy pyhänä ja arvokkaana. 8Puhu terveesti ja vakuuttavasti, niin vastustajasi nolaa itsensä, kun ei pysty sanomaan meistä mitään pahaa. 9Kehota orjia olemaan aina isännilleen alamaisia ja heille mieliksi. Orjien ei pidä väittää isännilleen vastaan 10eikä varastaa vaan olla joka suhteessa uskollisia. Näin he ovat kunniaksi Jumalan, meidän pelastajamme, opille. 11Jumalan hyvyys näet ilmestyi kaikille ihmisille ja toi heille pelastuksen. 12Se kasvattaa meitä torjumaan jumalattomuuden ja maalliset himot. Se opettaa meitä elämään maltillisesti, oikeamielisesti ja pyhästi tässä maailmassa, 13kun odotamme sitä onnea, että toivomme toteutuu. Silloin saamme nähdä suuren Jumalan ja pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. 14Kristus antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta laittomasta. Hän tahtoi puhdistaa meidät omaksi kansakseen, joka pyrkii tekemään hyvää. 15Puhu näin, kehota ja moiti koko arvovallallasi, äläkä anna kenenkään vähätellä sinua.
Israelin Jumalan kirkkaus on tunnistettu
Uudessa testamentissa tässä kohtaa Tituksessa. Tämä olento on Jeesus Kristus.
Hän lähti itäportin kautta ja tulee palaamaan samalla tavalla kuin lähti.
(vrt. Liitonarkki (Nro 196))
Tälläpä tavoin me odotamme siunattua
toivoamme – Jeesuksen Kristuksen ilmaantumista, suuren Jumalamme ja
Vapahtajamme kirkkautta, kuten Titus 2:11-13 osoittaa. Jumalamme ja
Vapahtajamme ilmaantuminen on Jeesus Kristus. Hän ei ole kyseinen olento, vaan
Hänen ilmestymisensä eli ilmaantumisensa ihmisille, sillä Häntä kukaan ei voi
nähdä (1. Tim 6:16).
Trinitaarit lukevat tämän tekstin niin, että
Jeesus Kristus on suuri Jumalamme ja Vapahtajamme, kun taas Vanha Testamentti
osoittaa, että Israelin Jumalan Kirkkaus on itsenäinen olento, joka lähtee
temppelistä ja palaa sitten temppeliin tämän lopunajan järjestelmän
perustamiseksi. Tämä olento ei voi olla kukaan muu kuin Jeesus Kristus (Joh.
1:1,18).
Luvussa 3 käsitellään
eettisiä ongelmia ja kehotetaan kristittyjä välttämään vihaa ja riitelyä.
Heidän on oltava hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, sillä
muuten yhteiskunnan järjestys ei olisi mahdollinen. Myöhemmin muutamat uskoon
tulleet vastustivat esivaltaa saadakseen marttyyrikuoleman kautta korkeamman
ylösnousemuksen. Veljien tulee heijastaa Jumalan lakeja kutsumuksessaan ja
osoittaa sitä sävyisyyttä, lempeyttä, kuuliaisuutta ja tahdikkuutta, minkä
Jumalan armahtavaisuus ja armo Kristuksessa ovat mahdollistaneet.
Luku 3
1Muistuta kaikkia, että heidän on tyydyttävä asemaansa vallanpitäjien ja viranomaisten alamaisina ja oltava valmiita tekemään kaikkea hyvää. 2Heidän ei pidä pilkata ketään eikä riidellä vaan olla ystävällisiä ja kohdella kaikkia ihmisiä lempeästi. 3Mekin olimme ennen typeriä ja tottelemattomia. Olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia. Elimme paheiden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. 4Sitten Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus tulivat näkyviin, 5ja hän pelasti meidät. Hän ei tehnyt sitä siksi, että tekomme olisivat olleet oikeamielisiä, vaan silkasta armosta. Jumala pesi meidät. Hän loi meidät uudestaan, ja Pyhä Henki uudisti meidät. 6Jumala vuodatti Hengen koko rikkauden meidän päällemme Jeesuksen Kristuksen, pelastajamme, avulla. 7Näin hän armollisesti teki meistä syyttömiä, jotta toivomme toteutuisi ja perisimme ikuisen elämän. 8Tähän sanomaan voit luottaa, ja tahdon sinun korostavan näitä asioita. Silloin ne, jotka ovat uskollisia Jumalalle, ymmärtävät tehdä ahkerasti hyvää. Sellainen on ihmisille hyväksi ja hyödyksi. 9Pysy erossa typeristä väittelyistä, sukuluetteloista, riidoista ja lakia koskevista erimielisyyksistä. Ne ovat hyödyttömiä ja turhia. 10Torju harhaoppinen luotasi, kun olet ensin ojentanut häntä kerran tai kahdesti. 11Niin kuin tiedät, sellainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä. 12Kun lähetän Artemaksen tai Tykikoksen luoksesi, tule kiireesti minun luokseni Nikopolikseen. Olen näet päättänyt viettää talven siellä. 13Varusta lainoppinut Zenas ja Apollos kunnolla matkaan, niin ettei heiltä puutu mitään. 14Myös meihin kuuluvien on opittava tekemään parhaansa mukaan hyvää niille, jotka sitä tarvitsevat. Muuten meidän uskomme jää hedelmättömäksi. 15Terveisiä kaikilta niiltä, jotka ovat täällä minun kanssani. Kerro puolestasi terveisiä kaikille uskoville, jotka rakastavat meitä. Jumalan hyvyyttä teille kaikille!
(Kuten edellä luvussa 1); Meidän tulisi tehdä
parhaamme varustaaksemme Jumalan työn kunnolla matkaan. Meidän on opittava
olemaan hedelmällisiä.
Titus
3:13 Varusta lainoppinut Zenas ja Apollos kunnolla matkaan, niin ettei heiltä
puutu mitään. 14Myös meihin kuuluvien on opittava tekemään parhaansa mukaan
hyvää niille, jotka sitä tarvitsevat. Muuten meidän uskomme jää
hedelmättömäksi. (KR38)
Tästä näemme seurakunnalle osoitettavan, että
niitä, jotka olisivat aiheuttaneet jakolinjoja työssä seuraamalla ihmisiä,
nuhdellaan siten, että Paavali, jota pidettiin tässä yhtenä puolena, kehotti
heitä auttamaan valituista toista. Jumalan työ ei ole kenestäkään ihmisestä,
niin ettei mikään liha kerskaisi (1.Kor.1: 29). Älköön kukaan kerskatko
ihmisten teoista. Pitäköön jokainen huolta siitä, miten hän rakentaa Jumalan
työtä (1. Kor. 3:10). (vrt. Jumalan mysteerit (Nro 131)).
On monia tekstejä, joissa sanotaan, että
Jeesus Kristus on Vapahtajamme. Samoin on monia tekstejä, joissa sanotaan, että
Jumala on Vapahtajamme. Trinitaarit päättelevät tästä, että Jumala ja Kristus
ovat sama asia ja että he ovat vain hypostaaseja eli alielementtejä ainoasta
Olennosta, jota kutsutaan Jumalaksi (Juuda 24-25; 2. Pietari 1:1,11; 2:20).
Johannes
tekee selväksi, että Jumala lähetti Pojan maailman Vapahtajaksi (1. Joh. 4:14).
Paavali puhuu Jumalasta, Vapahtajastamme,
Titus 1:3. Kristukseen viitataan Vapahtajana jakeessa 4 (KR38).
Veljien on vältettävä riitakysymyksiä ja kinastelua
sukuluetteloista sekä kiistoja Jumalan laista, joka seisoo ja heijastuu heidän
hyvissä teoissaan (jakeet 9, 14) (vrt. Jaakobin kommentaari (F059)).
Harhaoppista on ojennettava kahdesti, minkä
jälkeen hänet on torjuttava.
Yleinen käytäntö on nähtävissä edellä, eikä
siinä ole ristiriitaa eikä se ole mikään vahvistus kolmiyhteiselle Jumalalle.
Tämän ajatuksen toistaa Titus 2:10-13.
Kristukseen ei viitata tässä Vapahtajana, vaan suuren Jumalamme ja Vapahtajamme
ilmaantumisena. Siten sanat Jeesus Kristus tässä viittaavat
ilmaantumiseen eivätkä Jumalaan sinänsä. Kreikan sanajärjestyksestä
tavataan päätellä, että Kristuksella tässä tarkoitetaan Jumalaa ja Vapahtajaa,
kun näin ei ole, ja Jumalan kirkkauden ilmaantuminen on tässä luettu
Kristukselle, kuten se myös heijastui kerubeissa (vrt. Liitonarkki (Nro 196);Jumala Vapahtajamme (Nro 198)).
Titus 1:3-4 toistuu ajatuksellisesti kohdassa
Titus 3:4-6. Jälleen näemme saman delegoidun ajatteluprosessin kuin
profeetoissa, jota Paavali näyttää käyttävän selittämään suhdetta.
Siten voimme ymmärtää Vanhan Testamentin
profeettojen perusteella termit ja kaksinaisuuden, joita käytetään
soveltamiseen Jumalasta Jeesukseen Kristukseen. Jumala on Vapahtajamme, ja Hän
asetti Kristuksen kuolemaan puolestamme Vapahtajaksemme, jotta sekä Jumala että
Kristus voisivat elää meissä, ja Pyhän Hengen kautta Jumala voisi tulla
kaikeksi kaikissa. Siten meillä voisi olla yksi Jumala ja meidän kaikkien Isä.
Ef
4:6 ...yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja
kaikissa. (KR38)